T Ö L L I N T Y T T Ö

T Ö L L I N T Y T T Ö

Eila Tölli-Kalinina

O S A 7 / 8

E n s i m m ä i n e n p a i n o s

K L - P a i n o Y l i v i e s k a 1 9 9 8

J u l k a i s t u s ä h k ö i s e s s ä m u o d o s s a

j a t k o k e r t o m u k s e n a

h e i n ä - e l o k u u s s a 2 0 0 1

w w w . e t u s i v u . n e t

Mistä otamme rahaa etumaksuihin, pankki on 130 kilometrin päässä, eikä sieltä joka päivä voi ottaa, käteistä saa vain työmäärän mukaan. Vakituinen puheenaihe johtajan kanssa, kun jo seuraavana päivänä palkan maksun jälkeen hän jakaisi etumaksuna rahaa, hän vain hymyilee, älä anna, jos ei ole. Toisin sanoen, johtaja on hyvä ja antaisi, hän ymmärtää, että toinen on tarpeessa, mutta minä olen paha, en halua auttaa.

Tehdäänpä, Ivan, kompromissi, saat rahat, jos tässä ja nyt annat valtakirjan, että vaimo saa nostaa aina tilisi.

Pahaa aavistamatta Ivan antaa valtakirjan, siinä toivossa, että palkkapäivänä hän saa tilin työpaikalla. Mutta ennen kuin lähetämme palkanmaksajan työpaikalle, kutsumme ne naiset, joille saimme valtakirjan, konttooriin ja maksamme heille miesten tilit. Tiedämme, että ylitämme valtuudet, eihän valtakirja ole edes kunnolla todistettu oikeaksi.

Katja, missä olet saanut nuo mustelmat, tappeleeko Ivan valtakirjan takia? Kysyin, kun näin naisen mustelmille hakattuna.

-Ei, ei. Minä kaaduin.

-Minähän tiedän, naapurit ovat kertoneet

Ivan odotti oven takana ja kuunteli, säikähti, että nyt emäntä puhuu liikaa.

Akka, älä puhu niille, äläkä kuuntele mitä ne puhuvat, ne haluavat saada minut vankilaan.

-Istukaahan molemmat, minulla on todisteita, jos naisten komitea panee asian vireille, se tarkoittaa vähintään puoltatoista vuotta vankeutta perheväkivallasta. Emme jätä vaimoa hakattavaksi, eikä hänen tarvitse mitään allekirjoittaa, älä pelottele häntä, riittää, kun me allekirjoitamme.

Ainakin jonkun aikaa se mies oli kilttiä poikaa. Mutta kotona minä sain kasvatusta perheeni päältä:

-Mitä sinä sotkeudut jokaisen asioihin, mitä se sinulle kuuluu, jos joku Ivan hakkaa akkaansa. Kerran Starkov on allekirjoittanut “förskottia”, niin vastatkoot.

-Se ei ole niin yksinkertaista. Loppujen lopuksi minä joudun vastuuseen siitä, että on holtittomasti jaettu rahaa, sitä ei riitä sille, jolla on tienestiä, kun sen jakaa ja tekee velkaisia. Sitten kun ihminen on mennyt aivan alas, ei enää voi eikä halua tehdä työtä, johtaja allekirjoittaa päiväkäskyn -“X-lle antaa lopputili systemaattisesta työkurin rikkomisesta” Kuka maksaa hänen velat. Kun ei ole olemassakaan mitään hoitoa, pitäähän jonkun jotain tehdä.

Yksi esimerkki kokouksesta. Johtaja on antanut päiväkäskyn, antaa lopputili nuorelle alkoholistille. Talvipakkanen, miehellä ei ole vaatteita, paljaassa jalassa kumisaappaat. Lopputilin yhteydessä hän menettää oikeuden asua yhteisasuntolassa. Asutuskeskuksessa muita asuntoja ei ole. Shura Tenho tuli neuvottelemaan, mukanaan alkoholisti:

-Mitä me tehdään? Katsokaa, tytöt, missä kunnossa hän on, kukaan ei halua ottaa prikaatiin.

Mihin sinä nyt menet? -kysyin mieheltä.

-Hirteen.

-Illalla klubilla on kokous, tule sinne, kysytään työläisiltä, -sanoi Shura miehelle.

Kokouksessa puhutaan hyvistä työn tuloksista, suunnitelma on täytetty ja kustannuksienkin odotetaan olevan kohtuulliset, tase tulee olemaan hyvä.

Metsäteollisuuspiirin johtaja Starkov ottaa puheenvuoron.

Voisimmeko ajatella, että pyrkisimme siihen, että meidän asutuskeskus kantaisi kommunistisen yhteisön nimeä? Mielestäni meillä on kaikki mahdollisuudet, olemme jo pitemmän aikaa täyttäneet työsuunnitelmat, meillä on hyvä koulu lapsille, on päiväkoti ja vielä paljon hyviä asioita. Haluaisiko joku sanoa mielipiteensä ?

-Luulen, että olemme valmiit siihen. Olemme kunnialla suoriutuneet hyviin työtuloksiin, on aika mennä eteenpäin, -puhuu joku mestareista, olisiko puhe sovittu edeltäkäsin. Saman tapaisia puheita vielä jatkuu.

-Hyvänen aika! Mitä tuo merkitsee? -Ajattelematta seurauksia, kysymättä kokouksen puheenjohtajalta puheenvuoroa, sieppasin käsivarresta lopputilin saanutta Andreita, menin salin läpi näyttämölle asti ja vedin resupekan mukanani:

Jos voimme sanoa itseämme vain ihmisiksi, eikä miksikään kommunistisen yhteisön sankareiksi, niin voisimmeko lähettää tämän miehen paleltumaan ja kuolemaan nälkään? Miten pitkälle hän täältä pääsee? Joukossamme on paljonkin tässä tilanteessa olevia. Jokaiselle heistä lopputili ja jäämme sitten hyvät ja valitut uuteen yhteiskuntaan. Asutuskeskuksessa ei ole ollenkaan teitä, jos vahingossa astuu lankkutieltä syrjään, uppoaa suohon. Kaikki talot vaativat peruskorjausta. Kuka sanoo, mistä saamme rahat? Onko jokainen puolestaan valmis talkootyönä korjaamaan tilannetta, tai vaikka oman asuntonsa, ja omalla kustannuksella. Asiat pitää saada kuntoon, ei ne kunnianimellä parane.

Näin salissa ylimielisiä katseita, joku sanoi ivallisesti ääneen:

Ota äijä kotiisi, jos niin haluat auttaa, Kalininkin on varmasti mielissään.

Joitakin vitsi nauratti.

Siinä teille yksi esimerkki meidän valmiudesta ihanneyhteiskuntaan! -Vastasin ivaan ja lähdin paikalleni, olin pannut pilalle tunnelman.

Päiväkäsky Andrein lopputilistä peruutettiin. Naiset hakivat varastosta käytettyjä toppavaatteita ja huopatossut. Sovimme ravintolan johtajan kanssa, että meidän huollettava saa joka päivä ruokaa, seurasimme hänen työssä käyntiä. Saimme vietyä Andrein talven yli. Palkasta jääneillä rahoilla ostimme hänelle vaatteita.

Kommunistisestä yhteisöstä asutuskeskuksessa ei enää muisteltu.

Petroskoissa oli saatu tietää, että olemme vahva yhteisö, joka on valmis ottamaan aivan erikoisen tilan kommunistisenä yhteisönä. Oman kaupungin he ovat päättäneet puhdistaa loiseläjistä. Loiseläjät eivät ole sen kummempia, kun alkoholisoituneita kansalaisia, myös naisia. Toistakymmentä henkilöä lähetettiin meille töihin, kun Petroskoissa ei ollut mahdollisuutta heitä työllistää, eikä he halunneetkaan tehdä työtä. Malengan metsäteollisuuspiirin vahva työkollektiivi ojentaa. Mutta taisikin käydä niin, että nämä ojennettavat alkoivat vaikuttaa paikallisiin. Petroskoista siiretyt naiset eivät yrittäneetkään mennä töihin. Parakista, jossa he asuivat, tuli oikea ampiaispesä, miehet ja vodka. Kun johtaja kutsui puheilleen yhden naisista, entinen kampaaja, kaunis nainen, tuli hän kutsusta, heitti takin helman syrjään ja sen alla oli vain ohuet mustat silkkisukat ja musta sukkanauhavyö, siihen johtajan kärsivällisyys loppui.

Viekää heidät minne haluatte, emme ole psykiatrinen avohoito paikka.

Yksi kerrallaan naiset häipyivät, heitä saattoi nähdä Belomorskissa, Kemissä, mutta Petroskoi ei huolinut heitä takaisin. Yksi mieshenkilö jäi, hän jätti juopottelun, teki töitä, mutta osti aina täyden laatikon vodkaa siltä varalta, että joku on krapulasta huonossa kunnossa, silloin häneltä sai ostaa hätään vodkapullon. Maksun peri vain sen mukaan, mitä oli itse kaupassa maksanut. Oli vain myötätuntoinen krapulasta sairaita miehiä kohtaan.

Karjalan alueelle on tullut lisäetuja, katkeamattomasta työjaksosta maksetaan palkkalisää prosenteissa, riippuen työjakson pituudesta. Nyt on kysymys siitä, mitä mer-kitsevät johtajan antamat takuut katkeamattomasta työjaksosta. On perustettu komitea selvittämään jokaisen työajan pituus. Maksusta annetaan yhteinen päiväkäsky, johon merkitään työjakson pituus ja maksettavat prosentit. Epäselvät tapaukset jätetään erikseen selvitettäväksi. Kuulun epäselviin, täytyy tehdä erillinen hakemus jonka perusteella asia tutkitaan. Silloin, kun takuut annettiin, ei tietenkään tietty, että siitä tulisi näin sotkuinen selvitys. Hakemuksen, siihen liitetyt kutsu- ja takuukirjeet, luovutin henkilöstöosastolle.

-Shura, miksi minun juttua ei käsitellä? -Kysyin henkilöstöosastolla Tenhon Shuralta.

-Ei ole olemassa mitään juttua, minulla ei ole mitään.

-Jos minulle olisi ihmisiksi sanottu, niin en karhuaisi, sillä tiedän, että niillä takuilla ei ole arvoa, ne olivat laittomia. Mutta nyt se viedään loppuun, vaikka johtajan omasta palkasta.

Aivan kuin kutsusta Malengaan tuli Karjalan metsäteollisuusyhtiön päällikkö Koroljov. Hän oli johtajan kabinetissa kun menin allekirjoittamaan pankkipapereita. Enpä kadota, jos en löydäkään.

-Tuleeko teillä olemaan kansalaisten vastaanotto tällä käynnillä?

-Olisko kysyttävää?

-Olisi. Haluaisin valittaa.

-Mitä sinä valittaisit?

-Minulla olisi asiaa johtajasta. Nyökäytin päätäni K-n päin.

-Uskallatko sanoa hänen aikana?

-Kyllä.

-No, anna tulla.

Lyhyesti kerroin, että olin ottanut lopputilin ja muuttanut Ukrainaan. Palasin takaisin, koska johtaja ja pääkirjanpitäjä sitä monesti kirjeellä pyysivät, sitten he lähettivät takuukirjeen, että työjakso säilyisi katkeamatta. Nyt tarvitsen sitä työjaksoa, kirjoitin hakemuksen, mutta hänen määräyksestä sitä ei käsitellä ja kirjeet on takavarikoitu.

-Onko tuossa perää? Miten selvität ensinnäkin antamasi takuut ja sitten kieltäydyt omista sanoistasi? -Kysyy Koroljov johtajalta.

-Se on totta, -täytyi johtajan myöntää, tai olisin voinut kertoa, että hänen määräyksellä on lisätty suunnitelman täyttämiseen tuhansia kuutiometrejä. Enpä ole ennen nähnyt niin vihasta naamaa. Mutta ei se mitään.

-Kirjoita pieni anomus, pistän siihen määräykseni.

Tein sen siinä samassa, sillä olisi voinut käydä niin, että sihteeri olisi saanut määräyksen, ettei minua saa laskea kabinettiin.

Sain allekirjoituksen, joka toi minulle 30% lisää vuoden palkasta, lähdin kabinetista niin nätisti hymyillen, kun vain osasin. En tiedä, mitä minun jälkeen puhuttiin, mutta suhde johtajaan sen kun huononi.

Ville ja Tenhon Rasseli ovat paljon yhdessä sieltä nuoruudesta asti, he käyvät yhdessä metsästämässä ja kalastamassa. Nyt he ovat jo aikuisia lapsiperheen isiä ja nauravat sille hurvattomuudelle miten sitä metsässä käytiin, kun oltiin nuoria.

Silloin Villellä oli uskollinen koira -Pirat, joka oli hänen kintereillä joka tilanteessa. Kylällä saattoi syntyä tappelu, joku tulee konttooriin ja ilmoittaa:

-Tytöt, teidän velipojat tappelevat värvättyjen kanssa ja musta koira repii vastapuolelta housut jalasta!

Emme Nooran kanssa sotkeutuneet, mutta joku pantiin katsomaan, mitä siellä tapahtuu saamme tietää, että pojat tappelee jo keskenään, ja kummankin valkoinen tukka hulmuaa. Iso, voimakas Rasseli ei katso, kuka on edessä, lyö ja Ville lentää kuperkeikkaa. Mutta kohta ystävät ovat taas ystäviä, Pirat mukaan luettuna.

Jos Ville meni saunan lauteille kylän yhteiseen saunaan, nousee Pirat lauteille myös.

-Vie hiiteen tuo koirasi! -Miehet ovat vihassa.

Lääkärin vastaanotolla Ville kävi ja kuinkas muuten, Pirat tuli mukaan. Kun Ville istuu hänelle ojennetulle tuolille, istui Pirat viereiselle. Hyvä, kun lääkäri Jekaterina oli huumorintajuinen ja suvaitsevainen:

-Pojat, kumpi teistä onkaan potilas?

Yöllä Pirat oli pään alla tyynynä, vuoteella aina koiran karvoja, siitä meillä tahtoi olla erimielisyyksiä.

Nyt velimiehet muistelee näitä tapauksia ja, nauravat niille yhdessä. Kun pyssyjen kanssa metsässä kuljetaan, niin saattaa vieläkin sattua. Kerran Ville oli lähellä, kun Rasseli ampui metsoon, osa haulista meni Villen käsivarteen. Metsästä tuli kiire kotiin, tuttu Jekaterina kaivoi haulet pois eikä siinä sen kummempaa.

Joskus myöhemmin talvella pojat oli taas metsässä, pakkanen oli melkoinen. Korkealta mäeltä alas tullessa Villen pyssyssä lukko ei pitänyt, laukesi kaatuessa. Koko panos haulia meni Rasselin reiteen. Panoksessa oli käytetty paperia huovan tilalla tukkona, se teki rumaa jälkeä, verenvuoto oli kova, kotiin olisi ollut kolmisenkymmentä kilometriä.

-Mitäs nyt teet? -Kysyi vain Rasseli.

Ville sitoi reiden niin lujalle kun sai, veti suksilla jonkun matkaa, mutta piti tunnustaa, että Rasseli oli liian raskas vedettäväksi.

-Aamulla miehiä meni autolla hakkuupaikalle autolla, minä peittelen sinut ja juoksen tielle, jos kerkeäisin ennen, kun he lähtevät pois.

Kerkesi! Myöhemmin Ville kertoi, ettei elämässään ollut niin lujaa mennyt suksilla, kun nyt. Kun Villeltä kysyttiin mitä hän olisi tehnyt, jos Rasseli olisi menehtynyt verenvuotoon, vastasi hän:

-Olisin ampunut itseni! -Uskon, että hän olisi sen tehnyt.

Rasselille tuli pitkäaikainen sairaalareissu. Ainoa hyvä asia oli, että ei tarvinnut jalkaa amputoida, vaikka siitäkin oli jo puhe.

Nämä ovat ikäviä muistella, mutta ne ovat osa elämää, Villen käyttäy-tymistapoja, luonto järvineen ja metsineen olivat hänelle tärkeitä ja tulihan sieltä aina jotain lisäksi pöydällekin.

Belomorskin piirin Naisten järjestöstä soitettiin:

-Petroskoissa pidetään ensimmäinen Tasavallan Naisten järjestöjen täysistunto. Teidän pitäisi valmistautua kertomaan järjestönne toiminnasta. Teidän johdolla toimiva järjestö kiinnostaa.

-Mikäs siinä, voinhan minä kertoakin, -miettimättä pitempään lupasin heti. Työssä oli koko ajan kiirettä, Petroskoihin meno ei käynyt kertaakaan mielessä. Lähtöpäivä läheni.

Petroskoissa on varattu jokaiselle edustajalle huone hotelli “Pohjolaan” . -

“Tässähän on kiva levätä” -kerkesin ajatella, kun huoneeseeni tuli Arshinskaja, Belomorskin piirin puoluekomitean kolmas sihteeri.

Näyttäkäähän sitä puhetta, katson, miltä se näyttää, - sanoi hän.

-En minä ole mitään kirjoittanut.

-Mutta teidän täytyy mennä puhumaan, teidät on ilmoitettu, -Arshinskaja oli huolissaan.

-Jos se on niin tärkeää, että se on paperilla, niin tunnin kuluttua puhe on valmis.

Tunnin kuluttua Arshinskaja tuli uudelleen, hän oli selvästi hermostunut.

Tarvitsetteko apua?

-En. Siinä se olisi, -olinhan minä jonkun verran puhetta miettinyt, vaikka se ei ollutkaan paperilla.

-Siitä tuli hyvä. Alkua voisi vähän “vesittää”, lisää siihen jotain asutuskeskuksen elämästä ja työstä.

Täysistunnon alettua katselin ympärilleni, sali on täynnä kauniita, tällättyjä naisia. Parvekkeilla on Tasavallan johtajia, lehtereillä lehtimiehiä, televisiokamerat seuraavat tapahtumaa. Tästähän on tullut suuri tapahtuma. En ole tämmöstä nähnytkään!

“Hyvänen aika, mitä minä taas olen mennyt lupaamaan? Miten minä tuonne puhujakorokkeelle menen puhumaan, kun minulla on niin vahva pohjolan “O”, ja mitä tärkeämpi tilanne, sitä enempi se korostuu. Viisisataa naisedustajaa. En voi puhetta peruuttaakaan. Mutta miksi minun aina pitää luulla, että olen huonompi kuin nuo maalatut kanat. Anteeksi, ajattelen rumasti, pistänhän itsekin vähän huulipunaa huulille. Televisio! Enhän mokomaa ole edes koskaan nähnytkään. Vaikka eihän sen minua pitäisi haitata, hermostukoot ne, joita kuvataan.“ Tämmöisiä ajatuksia oli päässäni.

Puheet ovat yksitoikkoisia, huomio salissa on pudonnut, puhujia ei juuri kukaan kuuntele. Minun vuoro on vasta kuudestoista, ei tunnu hyvältä, ei minuakaan kuunnella.

Puheenvuoro. . ., valmistautuu Kalinina.

Nyt se tuli! Itselleni vielä uskottelen, “Et pelkää ketään, et ole huonompi, kuin toiset. On vain mentävä varovasti, ettei kengänkorko tartu noihin johtoihin. Sittenhän se olisi jotain, jos vielä menisin rähmälleni”

Varmana astun puhujakorokkeelle. Alan vain kertoa, miksi me naiset yhdistyimme, miksi kirjoittelemme siitä, että kauppa ei huolehdi muusta, kuin olisi vain alkohoolia myytävänä, senkin, että juuri täältä, Tasavallan pääkaupungista johdetaan sitä suunnniteltua liikevaihtoa hinnalla millä hyvänsä. Siitä vain jatkoin kertomista, mitä teemme paikanpäällä, miten meidän mielipide joudutaan ottamaan huomioon. Miten autamme perheitä, keräämällä käytettyjä vaatteita niille, jotka tarvitsevat. Seuraan salia. Yksi, toinen, kokonaisia riviä nostavat päätä ja kuuntelevat, lopuksi sali on aivan hiljaa. Nyt on oikeasti minun vuoro, en muista katsoa paperiin, puhetta taisi tulla enempi, kuin olin paperiin kirjoittanut. Suosion osoituksia. Nyt selvisin, mutta toista kertaa en mene lupaamaan. Vielä joitakin puhujia ja ilmoitetaan väliaika.

Tekö olitte Malengasta puhumassa?-ryntäsi luokseni televiision toimittaja, -pian pukemaan, mennään suoraan lähetykseen televiisioon, auto odottaa.

Mukaan tuli vielä toinen nainen, hän on Sortavalasta. Hänen puhe oli enempi ideolooginen, tai sitten minä en oikein ollut kuunnellut.

Toimittaja otti puheeni käsittelyyn.

Lyhennämme sitä vähän. Puheen aikana katsokaa tähän pieneen punaiseen valoon.

-Harjoittelu! - Regissööri huutaa jostain ylhäältä näkymättömänä.

Harjoittelun aikana pantiin päälle suuret valaisimet, niistä tuli paljon lämpöä, päätäni rupesi särkemään. Minulle annettiin särkylääkettä.

Tässä kohdassa voisitte hymyillä, -taas regissööri sieltä ylhäältä. Miksi hän ei voi olla näkösällä, joka kerta kun kuulen hänen äänen, vie se minut syrjään, enkä pysty keskittymään, vai olikohan syynä päänsärky. Sitten, kun lähetys alkoi, hymyilin siinä, missä regissööri oli neuvomut, mutta samassa se alkoi kiusaamaan minua kaikenlaisissa hassunkurisissa muodoissa, “Irvistin, eihän se mikään hymy ollut, ja aivan väärässä paikassa. ” Se taas sekoittaa ajatuksia.

Ohjelman jälkeen meidät tuotiin teatteriin, paikat meille oli varattu liian lähelle orkesteria, musiikki tulee tajuuni vain meluna. Muuten operetti oli hyvä, “Sirkuksen valot. ”

Väliajalla luokseni tulee tuntemattomia ihmisiä:

Onnittelen, se meni hyvin! -Olivat seuranneet puffetissa televiisioohjelmaa. Itse olen aivan toista mieltä, luulisin, että olisin kyennyt parempaan. Oh-ho, eipä tarvitse likan itsevarmuutta mennä lainaamaan, mistä tuokin ominaisuus.

-Kampaus oli sopimaton, hiukset oli vedetty liian tiukalle, -sanoi toinen.

Sillä lailla minä tutustuin televiisioon, mutta väärältä puolelta.

Metsäteollisuuspiirin johtaja Starkov oli käynyt Petroskoissa ja tuli heti kertomaan:

Siellä Tasavallan kunniataululla on suuri valokuva sinusta.

En tiennyt siitä mitään, sillä kunniataulua varten minua ei kuvattu, on käytetty niitä kuvia joita lehtikuvaajat ottivat siinä puhujakorokkeella. Vielä kuukauden päivät joku Peroskoissa käynyt tuli sanomaan:

Tiedätkö mitä? Sinun valokuva j. n. e. -Itse en kuvaa nähnyt, tutut ajan takaa eivät kuvasta tunnistaneet.

Parikin kertaa vuodessa pidetään yleisiä kokouksia, niissä puidaan ajankohtaisia asioita, tärkein on tietenkin työ, suunnitelman täyttäminen, tai miksi se ei ole täytetty. Kokouksiin ei ole paljonkaan halukkaita tulemaan, miksipä tuo puhumalla muuttuu. Mutta nyt on melko paljon ihmisiä.

Tämänpäiväisen kokouksen lisäaiheena on Kansanoikeuden lautamiesten valitseminen.

Olisi vielä yksi asia, annamme puheenvuoron ammattiliiton puheenjohtajalle toveri Taranenkolle, -ilmoitti kokouksen puheenjohtaja.

-Meidän pitäisi valita suoralla äänestyksellä joukostamme lautamiehet Kansanoikeuteen. Voitte ehdottaa paikalta.

-Koshkin, Martshenko, Kalinina, Korolenko. . .Oli vielä joitakin, mutta en muista.

Puheenjohtaja kirjoittaa nimiä muistiin.

Äänestämmekö listana, vai jokaista erillään?

-Listana ! Koko listana. . . -Kaikki haluavat päästä jo kotiinsa.

Lautamiehet valittiin aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan.Tästä lähtien tulin valituksi toistakymmentä kertaa, yli kaksikymmentä vuotta olinkin siinä yhteiskunnallisessa toimessa. Ei minulla varmaan mitään erikoisia lakimiehen taitoja ollut, työssä tietenkin jouduin olemaan tekemisissä paljonkin lakikirjojen kanssa. Jos siinäkin oli joku kiintiö, jonka ehdot täytin. Luulen, että ehtoina oli: olin nainen, Tasavallan toisen kansallisuuden edustaja, kirjanpitäjänä osasin suorittaa Oikeuden puolesta tarkastuksen ulosoton palkasta Oikeuden päätösten perusteella. Nämä kriteerit täytin ja olin melko lailla vastuuntuntoinen. Tein vähintäin neljä tarkastusta vuodessa eri työlaitoksissa.

Olin kyllä hyvin herkkä, kun puhui syyttäjä, tuntui, että rikos on niin vakava ja vaadittu tuomio olisi kohtuullinen. Kun taas asianajaja piti puolustuspuheen, tuntui, että eihän tuo nyt niin kamalaa olekaan, olosuhteet vain oli sellaiset. Mutta kun poistuttiin harkintahuoneeseen, osasin olla puolueeton ja harkita teon pykälän mukaan.

Kerran Oikeuden edessä on tuttu mies “D”, meidän asutuskeskuksesta. Häntä syytetään kylmän aseen hallussa pidosta ja uhkauksesta sillä toista miestä. Kylmä asekin oli keittiöveitsi, jolla ei saisi reikää pahviinkaan. Lakipykälän mukaan vähin tuomio olisi kolme vuotta ehdotonta vankeutta.

Tunnen miehen hyvin, hän on kiltti, kolmen lapsen isä, eikä ole uhka yhteiskunnalle. Viinaa ottaa, niin kuin suurin osa metsureista.

Syyttäjä vaatii kolmea vuotta ojennusleiriä.

Seisomaan, tuomarit poistuvat harkintahuoneeseen, kolmen tunnin väliaika.

-Mitä mieltä olette, lautamiehet? Kolme vuotta ojennusleiriä on lyhin aika tämän syytteen perusteella.

Lautamies Martshenko tuntuu olevan samaa mieltä tuomarin kanssa.

Uskallan olla toista mieltä. En suostu siihen, että “D” olisi eristettävä yhteiskunnasta. Jos emme pääse yhteisopimukseen ehdonalaisesta rangaistuksesta, kirjoitan erikoisen mielipiteeni päätökseen, -sanoin.

-Korkein oikeus ei hyväksy ehdonalaista, -lausui tuomari, tyytymätön ilme kasvoilla.

-Kyllä minäkin katsoisin paremmaksi, että “D-tä” ei eristettäisi. Hän on vastuussa siitä, että puhuu humalassa perätöntä, ei hänestä ole tappajaksi, eikä pelottelijaksi, -nyt on jo Martshenkokin samaa mieltä kanssani, kun ei tarvinnut aloittaa keskustelua ehdonalaisesta itsensä.

-Voisimmeko tulla kompromissiin? Jatkettaisiin tuomio viiteen vuoteen, mutta ehdonalaisena, -pysyin kannallani.

-Näyttää, että suurin osa meistä on sitä mieltä, että viisi vuotta ehdonalaista. Mutta pelkään, Korkein Oikeus ei hyväksy meidän päätöstä,-suostuu lopulta tuomarikin.

Jäi pelko, että Korkein Oikeus hylkää meidän päätöksen ja panee sen uudellen tutkittavaksi toisessa kokoonpanossa.

Täytyi saada meidän päätös “vedenpitäväksi”. Ensinnäkin pyysin luokseni metsäpunktin, jolla ”D” on töissä, päällikön Andrejevin ja sovittiin, milloin voisimme valmistaa asiapapereita seuraavaa istuntoa varten.

-Pidetään työläisten kokous, mitä ihmiset sanovat, jos he ovat sitä mieltä, että “D” ei kuulu vankilaan, niin tehdään siitä pöytäkirja.

Niin teimmekin, päinvastoin, miehet olivat sitä mieltä, että heidän joukosta löytyisi montakin, joka paremminkin sopisi syytetyksi.

Oikeuden käynnistä ja metsäpunktin kokouksesta kirjoitin jutun paikalliseen lehteen, siltä varalta jos Korkein Oikeus kumoaa meidän päätöksen.

Kävi niin, kuin odotimmekin, Korkein Oikeus kumosi meidän päätöksen ehdonalaisesta rangaistuksesta. Oli odotettavissa uusi oikeuden käynti toisessa kokoonpanossa. Ei tarvinnut katua, että vein eteenpäin ehdonalaista rangaistusta. “D-lle”oli kyllin suuri rangaistus odottaa, miten juttu päättyy. Toinen kokoonpano, toisella alueella vahvisti meidän päätöksen. Ja kaikki ne paperit, jotka teimme, olivat siinä tarpeellisia.

Päinvastainen tapaus. Syytettyjen penkillä on kolme naista, yhden Valtion rakennusyrityksen pääkirjanpitäjä, laskutusosaston kirjanpitäjä ja firman suunnittelija. Heitä syytetään tilastotietojen väärentämisestä ja virka-aseman väärinkäytöstä.

Pankista saadaan palkkarahaa työn määrän perusteella. Jos suuniteltu työ on täytetty 80%, saa pankista rahaa juuri saman verran suunnitellusta palkkamäärästä. Nämä prosentit voivat vähän muuttuvat eri vaikutteista, ei se muuta yleistä käsitystä. Kun prosentit otetaan päätyön mukaan, aina on sellaista palkkaa, joka maksetaan kuukausittain riippumatta työntuloksista, päiväpalkalla työskentelevät aputyöläiset, toimihenkilökunta. Apuun voi tulla vain ylläoleva organisaatio, jolla on reservejä, mutta vaatimukset sen saantiin ovat ankarat. Joutuu tekemään paljon selityksiä, millä ja miten, missä ajassa pystyy korvaamaan ylikustannukset palkasta.

Naiset päättivät asian yksinkertaisemmin, lisäsivät työn määrää siten, että se riitti palkansaantiin. Kumminkin tarkastus oli löytänyt väärrennetyn tiedon ja naiset oli pantu vastuuseen. Itse he eivät hyötyneet siitä mitään.

Ruokatunnilla asianajaja aikoi pehmittää tuomaria. Sääntöjen mukaan emme olisi saanut tavata asianajajaa ennen päätöksen tekoa, mutta olimme vieraalla paikkakunnalla ja siksi päivälliselle jouduimme menemään kaikki yhdessä.

Pääkirjanpitäjää käy sääliksi, mistä hän voi tietää, mitä laskutusosaton kirjanpitäjä oli numeroiden kanssa puuhannut, helpottaakseen palkansaantia.

Siinä vaiheessa tuomari oli sen näköinen, kun hän ei olisi kuullutkaan, eikä meidän toistenkaan passannut ottaa kantaa, mutta kun menimme harkintahuoneeseen, sanoin, mitä ajattelin:

Mielestäni, jos olet osaston johtaja, niin ota myös vastuu koko osaston toiminnasta. Tämän periaatteen mukaan toimin itse, ja tältä kannalta katson syytettä. Yhdessä parodiassa sanotaan, että pääkirjanpitäjällä olla pitää ylitarkka näkö ja koiran vaisto.

Prokuraattori, Valtion syyttäjä oli vaatinut jokaiselle syytetyistä puoltatoista vuotta ehdotonta vankeutta. Asianajaja pyytää vapauttamaan pääkirjanpitäjän syytteestä, laskutusosaston kirjanpitäjälle puolitoista vuotta vankeutta ja suunnittelijalle vuoden vankeus.

Mitä mieltä ammattilainen on, -kysyi tuomari minulta harkintahuoneessa.

-Kun kysytte, niin vastaan näin. Työn määrästä vastaa toimitusjohtaja ja suunnittelija, suunnitteluosasto kerää ja vastaa tilastotiedoista. Laskutusosaston kirjanpitäjä vastaa siitä että hän on antanut oikeat tiedot palkan määrästä palkkalistojen perusteella, jotka hän on saanut työnjohtajilta ja mestareilta. Tässä tapauksessa en näe hänen syytään ollenkaan. Virkansa puolesta pääkirjanpitäjä kontrolloi ja vastaa kaikesta tästä toiminnasta, niin on sanottu säännöissä. Sisäiset säännöt voivat yleisiä ohjeita jonkun verran säätää. Semmosia meille täällä ei ole esitetty tutkittavaksi.

Olen sitä mieltä, että, että suunnittelija ja pääkirjanpitäjä ovat saaneet hyvän opin, he eivät ole vaara yhteiskunnalle, riittää jos he saavat syyttäjän vaatiman tuomion, mutta ehdonalaisena. Laskutusosaston kirjanpitäjän vapauttasin syytteestä.

Vähän aikaa kaikki yhdessä neuvottelemme, tulemme yhteen ratkaisuun. Tuomarin ääni sattuu olemaan painuksissa, minä luen Oikeuden päätöksen.

Voimme tehdä valituksen Korkeimpaan Oikeuteen, -lohduttaa asianajaja pääkirjanpitäjää.

-Ei, emme valita, pidämme rangaistusta kohtuullisena. Jos tästä valittaa, voi käydä huonommin. -Kaikkien tuomittujen puolesta vastaa pääkirjanpitäjä.

Vakavammat jutut, niin kuin ryöstö, raiskaus, murha, Valtion omaisuuden hyväksi käyttö suurissa määrissä, kuuluvat Tasavallan Korkeimman Oikeuden kompetenssiin.

Kansan piirioikeus voi antaa pitkiä ja raskaita tuomioita, 10 - 15 vuotta, jos on tuottanut toiselle ihmiselle pysyvän vamman, varastanut Valtiolta j. n. e.

Miksi tätä muistelen? Haluan vain sanoa, että lautamies ei ole passiivinen päätöksen allekirjoittaja, vaan ottaa osaa tapahtumien tutkintaan, tekee kysymyksiä ja osallistuu päätöksen tekoon, lakikirjan perusteella.

Äiti silloin tällöin kirjoittaa Suomeen. Joskus hän saa vastauksen, joskus ei, lieneekö vika postinkuljetuksessa, vai olisiko niin, että äidin kirjeet eivät ole kovin romanttisia ja puhuttelevia, hän on käynyt vain kaksi viikkoa kiertokoulua. Mutta äiti on aina paljon lukenut, osaa ilmaista asian, jos nyt ei olekkaan päässyt, tai halunnutkaan sitä, nivalalaisesta murteestaan. Me emme ole kovinkaan kiinnostuneita kirjeenvaihdosta, luemme mielenkiinnolla kirjeet, mutta kun emme tunne siellä ketään. Mielelläänhän äiti kertoo, mutta kun emme muista sukulaisia, emmekä paikkoja, eikä aina ole edes aikaa kuunnella. Usein äiti sanoo:

Voi, ku pääsis ees käymään, olis niin mukava nähä, minkälaista siellä nyt on.

-Kalinina, haluatko käydä Suomessa? Voit laittaa hakemuksen vetämään, -tuli Shura henkilöstöosastolta.

-Totta kai haluan.

-Aletaan tekemään papereita. Siihen pitää olla: hakemus, lääkärintodistus, että olet terve, luonnehdinta, jossa pitää olla kolme allekirjoitusta, puoluekomitean sihteerin, ammattiliittojärjestön puheenjohtajan, ja direktöörin-toimitusjohtajan. Siihen teemme vielä suosituksen.

Menin pyytämään lääkärin todistusta.

-Haetteko parantolapaikkaa? -kysyi lääkäri.

-Tarvitsen todistuksen, että olen terve, haluan lähteä turistimatkalle,-vastasin.

-Tarvitsette kylpylälomaa. Pieni asutuskeskus, näen asuntoni ikkunasta miten suhtaudutte terveyteenne. Päivät työssä, kotona lapset, olette puoleenyöhön perunamaalla, tai pyykkiä narulle panemassa. Kannattaa huolehtia terveydestä. En mielellään antaisi koko todistusta, mutta vain siksi, kun näin pitkän ajan päästä voitte mennä kotimaata katsomaan. Pelkään, että jonkun ajan kuluttua tulette luokseni tuossa kunnossa. -Vastaanotolle tuli nainen, joka oli vasta saanut sydäninfarktin.

Heti kun tulen, panen vetämään kylpylälomahakemuksen, silloin tulen hakemaan teidän lausuntoa siitä, että tarvitsen semmoista lomaa.

Menihän siihen ensimmäiseen kylpylälomaan vielä kymmenen vuotta.

Kesällä 1960 olin valmis turistimatkalle Suomeen. Jos onnistuisin tapaamaan suomalaisia sukulaisia. Äiti on kirjoittanut serkulleen Toinille, kyllä hän ilmoittaa, että joku tulisi tapaamaan. Aukusti oli kuullut äidiltä ja toi veljentyttären Martan puhelinnumeron.

Turisiryhmässä ovat kaikki Karjalasta, joukossa monta Petroskoin yliopiston opettajaa. Tunsin itseni mustaksi lampaaksi, sivistymätön metsänasukas. Meitä suomalaisia oli joukossa, muistaakseni, kolme henkilöä, kaksi miestä, olimme joskus lapsena elänyt samalla paikkakunnalla, en tyrkyttänyt tuttavuuttani, jos muistavat, niin silloin jutellaan.

Heti, kun ylitimme Valtakunnan rajan, ympäristö muuttui. Metsän reunassa huomiota kiinnitti kyltti, johon oli kirjoitettu “Yksityisaluetta”. Metsä, joka kasvaa 60 -100 vuotta kuuluu yksityiselle. Järki ei suostunut ymmärtämään.

Vainikkalasta rautatieasemilla ja muuallakin kuulee puhuttavan suomenkieltä. Aivan ihmeelliseltä tuntui kuulla sitä pienten, pellavapäisten lasten puhumana. Järjellä ymmärrän, että suomea suomalainen lapsi puhuu, mutta se tuntui niin hellyyttävältä, kyyneleet eivät olleet kaukana.

Ohjelmaan kuuluu käynti neljässä Suomen kaupungissa, Lahti, Tampere, Turku ja Helsinki. Kaikki on paljon erilaisempaa, kuin Venäjällä. Kaduilla ihmisisiä vähän ja hiljaista. Kaupoissa paljon tavaraa, mutta vähän ostajia.

Sattui jotain hassuakin. Olimme jossain rantaravintolassa syömässä, kun Forsman, toinen suomalaisista miehistä joukossamme, tuli luokseni ja kysyi:

Kuule, miksi tuommonen kyltti?

-Mikä siinä on vikana? -katsomatta kylttiä, vastasin kysymyksellä.

-“Älä tuo mukanasi rouvaa”. Miksi ?

-Koiraa! -Vilkaisin kylttiä.

-Joo, nyt on koiraa, minä luin sen monta kertaa ja siinä aina luki “rouvaa”.

Helsingissä paikallisen ystävyysseuran jäsenet tuli hakemaan kotiinsa kylään neuvostoliittolaisia vieraita. Turistit jakautuivat niin, että joukkoon tuli aina yksi suomenkielen taitava, ne, joille ei tullut mukaan suomenkielentaitoista, menivät sinne, missä pärjäsi englannin kielellä. Suomalaisen opettajan kyytiin kumminkin osuin Petroskoilaisen koulun rehtorin suomalaisen “C” kanssa. Suomalainen opettaja kysyi:

Onko totta, että venäjän kielessä on seitsemän ässää ?

-Kyllä, jos mukaan luetaan suhisevat.

-Voitko sanoa ne.

-Kuuntele tarkoin, onko eroa, З, Ж, С, Ц, Ч, Ш, Щ.

-Toista vielä kerran.

Toistin.

Siellä on poliisin helppo olla töissä, -sanoi opettaja.

Nyt minä en ymmärtänyt, mitä yhteyttä olisi suhisevilla kirjaimilla ja poliisin työllä.

Jos mies tuodaan poliisilaitokselle ja käsketään sanoa ässät peräkkäin, ja hän lausuu ne, niin sanon minä, pojat, että se on selvä mies.

Matkan alussa lähetin äidin serkulle Toinille sähkäsanoman, jossa ilmoitin, milloin missäkin kaupungissa ja missä hotellissa olen. Olemme olleet jo kolmessa kohteessa, eikä mitään tietoa sukulaisista ole tullut. Eiköhän äidin kirje sittenkään mennyt perille? Helsingissä olimme majoittuneet hotelli Dipoliin. Joskus myöhemmin sain tie-don, että samassa hotellissa kirjanpito-osastolla oli töissä Toinin sisko Eila, myöskin äidin serkku, vaikka nuoremmasta päästä.

Vuosien kuluttua Toini kertoi, että oli saanut sähkeen, ja ihmetellyt, mitä se Eila sisko nyt meinaa, kun on lähtenyt maailmalle ja ilmoittaa joka vuorokauden hotellin. Olin mielestäni allekirjoittanut sähkösanoman Eila Kalinina, toivoin, että Toini olisi saanut äidin kirjeen ja tietäisi tulostani. Mutta sattuuhan sitä. Säälin vain, kun sähkösanomaan meni melkein kaikki rahat, mitä olin saanut vaihdettua, enkä saanut tuliaisia pojille.

Viimeisenä päivänä kumminkin soitin Aukustilta saatuun numeroon pikkuserkku Martalle. Hän tuli tapaamaan, mutta aikaa oli niin vähän, että tuskin ehdimme tutustua. Kävin kyllä hänen kotonaan ja tapasin hänen ihanat tyttäret. Puhelimessa puhuin Martan veljen, kansanedustaja Väinö Töllin kanssa, mutta muille sukulaisille tieto ei kulkenut.

Kotona Venäjällä odotettiin jännittyneinä, tapasinko ketään, mutta minulla ei ollut mitään kerrottavaa, vain se, että siellä on paljon pellavapäitä ja puhutaan suomea. Äidille se oli pettymys, mutta niin vain kävi.

Vuodesta 1960 olen virallisesti Malengan metsäteollisuuspiirin pääkirjanpitäjä. Olen päättänyt perusteellisesti selvittää, miksi aina menee huonosti, vaikka tuotantosuunnitelma on täytetty melkein joka vuosi, ei tahdo olla rahaa laskujen maksamiseen ja palkkaan. Palkan pystymme maksamaan, kun laskut puutavarasta järjestämme pankkiin niin, että eräpäivä tulee palkkapäivälle. Jos jostain syystä maksu on myöhässä, pankki ottaa vakuudeksi maksamattomat laskut, joskus hätään tulee trusti, emmehän häiritse heitä muuta kuin erikoistapauksissa.

Ei kertaakaan tarvinnut selvitellä pankille palkkatositteiden myöhästymistä, ne olivat aikanaan pankissa. Maksuvalmius pysyi normissa.

Puutavaran myyntihinnat ovat pysyvästi sidotut Valtion hinnastoon, Valtion standarttien mukaan. Myyntihinta voisi nousta jalostamalla puutavaraa, muussa tapauksessa olemme täydellisesti riippuvaisia luonnonvaroista, minkälaista metsää kaadetaan. Sahalaitos on hyvin pieni ja vanhanaikainen, jonkun verran saamme sahattua ratapöllejä. Investointiin ei ole rahoitusta, ja kannattaako, kun metsävarat on alunperin laskettu 30 vuodeksi, jotka alkavat olla ummessa.

Siis on vain yksi tie, kustannukset alas. Kirjanpitosysteemi vaatii kalkyloimista kohteittain: hakkuu, juonto, kuljetus, lastaus, koneiden ylläpito, mutta yritän pilkkoa kustannukset vielä pienempiin osiin, että löydettäisiin kustannuksiin vaikuttavat tekijät. Teemme työtä täydessä yhteisymmärryksessä suunnittelija Byhankovan ja muiden osastojen kanssa.

Ensinnäkin, työläisiä on paljon enempi, mitä työmäärä vaatii. Vanheneville ihmisille ei ole mitään sosiaaliturvaa. He eivät ole invalideja, mutta eivät myöskään kykene metsätöihin, heitä pidetään jossain hommissa, että olisi toimeentulo eläkkeelle siirtymiseen asti. Heidän palkka ja sosiaaliturvamaksut palkasta jäävät lisäkustannuksiksi. Sitä mukaa, kun väki vanhenee, kasvaa nämä kulut.

Suuret, mitään tuottamattomat koneet, joiden käyttöaika ei ole päättynyt, pitäisi poistaa kirjoista, mutta ne eivät ole vielä täydellisesti siirtäneet hintaansa tuotettavaan tavaraan. Voi poistaa, mutta loppuhinta koneista menisi tasetuoton kustannuksella. Se ei kestä, emme tahdo saada edes suunniteltua voittoa, jonka käyttösuunta on jo määritelty vuoden finanssisuunnitelmassa. Emmekä omalla päätöksellä kumminkaan voisi poistaa kirjoista suurempaa tekniikkaa, joka kerta täytyy lähettää paperit trustiin, eikä sielläkään anneta kaikelle, mitä pyydämme, lupaa. Emme paljonkaan voi vaikuttaa hankintaan, tekniikka tilataan ja jaetaan metsäteollisuuspiireihin keskitetysti Karellespromin kautta.

Sakot, joita on paljon, maksetaan myös taseen vuosituotosta, ne eivät mene puutavaran tuottohintaan kustannuksina, mutta vähentävät suoraa voittoa taseesta. Sakkoja maksetaan:

laiminlyödyistä metsänhoitomenetelmistä, m. m. polttamatta jätetyistä hakkuujätteistä, metsään jääneistä puurungoista, hakatusta puusta suojelualueelta, tien tai jokien varsilta, liian korkeaksi jätetyistä kannoista, yli määräajan lastattavana seisoneista vaunuista, sairaslomat työtapaturmista tai ammattiin liittyvistä sairauksista. Ja mitä kaikkea odottamatonta saattaisi vielä olla?

Niitä varoja, jotka saimme sosiaaliturvamaksuina tuotantokustannuksista, ei missään tapauksessa riitä maksuihin, joita suoritimme näistä varoista: sairaslomat, siellä lääkärin antama sairaslista, äitiyslomat, dieettiruoka, lasten pioneerileiri y. m.

Tasavallan metsäteollisuuden ammattiliitto kontrolloi maksuja sosiaali-turvarahastosta. Se on hyvin turhantarkka siitä, mitä hyväksyy maksettavaksi, oikein perusteellisella tarkastuksella yrittää pienentää maksuja. Palkasta tehdyt sosiaalimaksut eivät riittäneet, Tasavallan keskusliitolta täytyi saada lisää. Ennen sitä, kun rahat saatiin, keskusliiton edustaja teki tarkastuksen hyväksyttävistä maksuista. Siinä tarkastuksessa olivat kaikki keinot sallittuja: jos diagnoosi sairaslistassa oli kirjoitettu latinaksi, jos potilaan vastaanotolla käyntien väli oli enempi kuin kolme päivää, kaikki vammat, jotka oli saatu työn yhteydessä, tai matkalla töihin, jos sairaslistasta puuttui sen allekirjoitus, joka määrää maksuprosentin, sen, joka on laskenut maksettavan summan j. n. e.

Kaikissa näissä tapauksissa ammattiliitto kieltäytyi hyväksymästä maksut sosiaaliturvarahastosta, jouduimme maksamaan ne vuosituotosta. Mutta sinnekään ei saa siirtää rahoja, jotka tosiasiassa eivät liity talouden tuloksiin. On löydettävä syyllinen ja juridisella perusteella hakea rahat vaikka Oikeuden päätöksellä. Pääkirjanpitäjät ovat sellaisen puun ja kuoren välissä, että pakostakin muuttuvat koneeksi.

Saattaa tuntua naurettavalta, kun nyt tietokonevuosikymmenellä kirjoitan siitä mahdottomasta määrästä laskutehtäviä, jotka on suoritettu helmitaululla, mutta haluan vain sanoa, että kyllä se puoli oli hallinnassa. Oli säännöt, joita noudatettiin, oli tiedot, jotka saatiin mahdottomalla työmäärällä.

Siihen, että asiat eivät menneet niin kuin olisi haluttu, on syy syvemmällä. Kuudes vuosikymmen oli kumminkin vielä kasvun aikaa. Nostettiin työtätekevien palkkaakin, pohjoiseen tuli pohjoislisä 20%, josta oli jo puhe, sitten lisä yksijaksoisesta työstä metsäteollisuudessa 30% asti.

Siis meillä pohjoisessa oli palkka kolmannes korkeampi, kuin muualla Venäjällä. Sillä palkalla pystyi elämään ja vielä koko perheen kanssa käymään lomallakin, jos ei nyt ulkomailla, niin ainakin Venäjän etelässä. Tämä koskee tietenkin enempi teollisuutta, palvelualan palkka ei juuri nouse. Siivojan työ ei ole kunniassa, kenenkään mieleen ei juolahda, että se työ saattaa olla raskasta ja vaatisi yksinkertaisen varrellisen mopin. Nyt kun joudun venäläisten kanssa tekemisiin, miehet kyselee, että mitä sopisi viedä vaimolle lahjaksi, ehdotan jokaiselle sinimoppia, siitä naiset tykkäävät.

Omakotitalon rakentamista ei suosita, koska asuntopula on helpompi tyydyttää rakentamalla yksi talo, jossa on enempi asuntoja. Mutta minkälaista? On olemassa sellainenkin normi kun neliömetrejä yhtä henkilöä kohti. Karjalassa normi on yhdeksän neliömetriä, myöhemmässä vaiheessa saadaan normi kahteentoista neliömetriin. Onko halua suurentaa perhettä, jos kolmen hengen perhe voi saada asuttavaksi viimeisen normin mukaan 36 metriä, lisänormi perhettä kohti puoli yhden hengen normia, tai meidän esimerkissä 6 neliömetriä, täytyy kumminkin sanoa, että aputila, WC, käytävä, keittiö eivät mene laskuun ja niistä ei makseta vuokraa. Se voi olla selitys siihen, miksi juuri ne tilat ovat niin ahtaat, niistä ei tule palautusta vuokrana.

Palkat ovat kumminkin sen verran pienet, että omakotitalon rakentamista ei voi edes suunnitella. Se, että rakentamiseen ei saa Valtion lainaa, kuuluu jotenkin Valtion sisäpolitiikkaan. Eikä ole edes järjestetty rakennusmateriaalin myyntiä. Jokainen odottaa asuntoa Valtiolta.

Olemme joutuneet suuriin vaikeuksiin rahankuljetuksessa. Nyt, kun vuodessa myymme puutavaraa lähes kolmesataatuhatta kuutiometria, työtätekevien määrä on noussut yli tuhanteen henkeen. Lisääntyy huomattavasti pankkioperaatiot. Pidämmekin pysyvästi Belomorskissa asuvaa naishenkilöä kassanhoitajana, mutta hänen työhön kuuluu aikanaan luovuttaa pankkiin kaikki sinne kuuluvat asiapaperit, jotka lähetämme hänelle jonkun sinne päin menevän henkilön mukana, posti veisi enemmän aikaa. Hän ottaa pankista rahat ja kuljettaa ne meille Malengaan. Sääntöjen mukaan pankista rahojen kanssa ei saa poistua ilman vartiointia, juna lähtee meille päin vasta seuraavana päivänä. Olemme yrittäneet löytää Belomorskista paikan, jossa voisimme säilyttää rahaa seuraavan junan lähtöön. Turhaan, ei kukaan ota. Raha pidetään ikääntyneen naisen asunnossa, josta hän aamulla menee junalle ilman vartiaa. Karjalassakin on jo tapauksia joissa kassanhoitajat ovat joutuneet ryöstön uhriksi.

Nyt vastuu on ennen kaikkea minun, olen kääntynyt kaikkien organisaatioiden puoleen, joissa tiedän olevan säilytysmahdollisuuksia. Piirin ja rautatien miliisilaitoksiin, postiin, siellä on erikoiskuljetusosasto ja kassakaapit.

Loppujen lopuksi käännyin piirin puoluekomitean ensimmäisen sihteerin puoleen. Hän ei edes vastannut kirjeeseni. Mennään korkeammalle. Puolueen aluekomiteaan. Kirjoitin kirjeen, jossa kerroin tilanteen ja varoitin, että tästä päivästä en kanna vastuuta, jos jotain tapahtuu. Johtaja ei allekirjoittanut sitä kirjettä, lähetin vain itseni allekirjoittamana.

Kohta alkoi tapahtua, jo seuraavana päivänä minulle soitettiin, kysyttiin, mitä piirikomitea on saanut aikaan. Ei mitään. Kymmenen minuutin päästä soitosta minun luo tuli juoksujalkaa puoluekomitean sihteeri.

-Mitä sinä olet kirjoittanut aluekomiteaan? Piirikomiteasta kysytään, kuka on Kalinina, onko hän puolueen jäsen?

-Minä olen monta vuotta saanut pelätä, että meidän rahat ryöstetään, kukaan ei ota kuuleviin korviin. Saat sanoa, että olen se, joka heille kirjoitti ja pyysi apua, mutta piirikomitea ei välittänyt. Kirjoitin aluekomitean kirjeeseen puoluesihteerin nimen, joka ei huolehtinut edes vastauksesta ja tekstin niin ilkeästi kuin vain osasin.

-Miksi meillä ei kukaan tiennyt kirjeestä, se tuli kuin ukkonen puhtaalta taivaalta. Kirjeessähän ei ole edes johtajan allekirjoitusta.

-Kirjeestä tiedettiin, johtaja epäili, sanoin että lähetän vain itseni allekirjoit-tamana, en ole puolueen kurinalainen. Kirjoitin rahamääränkin, jota kuljetamme junissa ilman vartiointia.

Nyt minulle soitettiin Petroskoista joka puolen tunnin kuluttua.

-Onko tilanne muuttunut?

-Ei ole.

Soitto toistuu useasti sinä päivänä, mutta kohta alkaa tulla tuloksia. Saamme luvan asettaa kassakaapin miliisilaitoksen tiloihin. Saamme myöskin aseenkantoluvan yhdelle meidän mekanikolle, joka tarvittaessa työnsä puolesta voi käydä Belomorskissa. Saimme miliisilaitokselta pistoolin, jota säilytetään meidän kassakaapissa. Saan myöskin, jos en nyt suoraa vihaa, niin ainakin piirikomitean sihteerin epäsuosion, mutta se ei minua häiritse yhtään, tunnen olevani oikeassa. Yritin tehdä kaikkeni ilman skandaalia, mutta kun ei siitä tullut mitään, jouduin hakemaan apua ylempää ja saan nukkua nyt rauhassa.

Äiti tulee näyttämään kirjettä, jonka hän on saanut Suomesta, on hyvin iloinen ja näyttää, että hänellä olisi muutakin asiaa.

Katoppa, tässä on kirje, luehan se, kävin Villen tykönä, mutta eihän se onneton osannu lukia sitä.

Villekin tulee samassa, sillä on hän kumminkin kiinnostunut, mikä se kirje oli.

Koitin minä lukea, mutta on se niin hidasta kirjoituskirjaimia lukea, tulin kuuntelemaan mitä siinä on.

-Tämä on vain lyhyt kirje, jossa teijän serkku kyssyy, onko täällä semmosta serkkua, joka ossais vielä suomia kirjoittaa. Eeva sano, että ei muista, kuka se on, tuo Ville-riepu ei ossaa, sinun se pittää hoitaa tähän vastaus.

-Eilaltahan se käy yhtä hyvin, kun minulta pieru, - se on sitä Villen huumoria.

-Jätä vain, jossain välissä minä vastaan, jos ei muita halukkaita ole.

Sillä tavalla, vaikka ei kovinkaan innokkaasti, paremminkin äidin mieliksi, kirjoitin kirjeen tuntemattomalle serkulle Suomeen. Oikeassa Ville on, kirjeen kirjoittaminen ei koskaan ole ollut minulle vaivalloista.

Kohta Antti-serkku tuli Leningraadiin turistina. Päätetään, kuka lähtee tapaamaan. Äiti ja Aukustin vaimo Ida ovat halukkaita lähtemään, mutta haluavat minut mukaan.

-Leninkraati on niin iso, emmä me Iitan kans uskalla lähtiä, lähe sinä mukkaan, -tahtoo äiti.

Tiedämme hotellin, kävimme ottamassa selvää, monenko aikana linja-auto Suomesta tulee.

-Meillä on aikaa, käymme tuossa ravintolassa syömässä, -ehdotin.

Kun tulimme ravintolasta, huomasin hotellin edessä seisovan kookkaan miehen. Valokuvista tunsin hänet Antiksi.

-Tuossa se nyt on, mennäänkö tervehtimään.

Vietimme pari päivää serkun seurassa. Äidillä oli paljon kyselemistä. Olihan kulunut kolmekymmentä vuotta siitä, kun hän oli kotimaasta lähtenyt. Minulle ei selvinnyt paljonkaan. Muistin enempi Sodankylästä ja mummon mökin ympäristöstä, jouduin vain kuuntelemaan.

Jonkun vuoden kuluttua saimme käyntikutsun isän siskolta Annalta, hän asuu Haapajärven puolella Kupsalan talossa. Perhettä enemmän kutsutaan Kupsalan väeksi, kun sukunimeltä Sipilän perhe.

Lähdemme äidin kanssa kolmenkymmenenkolmenvuoden poissaolon jälkeen käymään Suomessa. Silloin vielä ei ollut sähköjä Kupsalan maalaistalossa. Vierailu Venäjältä oli niin paljon harvinainen