RENKAAT

On heinäkuu. Etelässä on vain hiostavia 30 asteen päiviä. Ajoimme ensimmäisenä päivänä, torstai, kello kahdestatoista iltaan ja saavuimme Madisoniin, Wisconsiniin. Renkaat pitivät melkoista huminaa. Aloin epäillä, että jotain ei tullut täysin oikein, kun automme korjattiin peräänajon jälkeen helmikuussa. Menimme Super 8 motelliin ja heti kadun yli, kävellen, Rocky Rococob pizzaravintolaan. Suosimme tuota opiskellessamme täällä 70 luvun lopulla. Se on muuttanut keskustan ravintolat kaupungin laidoille, ik’istemme mukana. Nyt se on perheravintola. Meillä on mukana tyttö, 6 vuotias. Olemme hakemassa poikaa, 9, Minnesotasta suomen kielen leiriltä. Leiri oli kaksi viikkoa melko suomalaisen näköisissä maisemissa.

Toisena päivänä ohitamme Minneapolisin. Se on näiden preerioiden ja viljapeltojen keskellä suurkaupunki, johon tullaan Kanadasta asti huvipuistoon. Ajamme edelleen pohjoiseen, ensin mooottoritietä. Vaimo ajoi tästä läpi vuokra-autolla edellisellä kerralla. Kaupungeissa on tavallista amerikkalaista meininkiä: isoja huoltoaseia, marketteja, veneitä, matkailuautoja ym. Näissä pohjoisen metsissä on järviä ja kalaa. Talvisin ajellaan moottorikelkoilla. Pilkitäänkin.

Vaimolla olis siisi silloin vuokra-auto. He olivat ajaneet lähimpään markettiin, kun autossa oli CD soitinkin. Ostivat pari CD:tä. Tiedän, että Wal-Mart myy yli puolet maan musiikista, Britney Spearsiä ja räppiä. Wal Mart on kuitenkin varsin konservatiivinen, ja lähinnä heidän määräyksistä musiikista prässätään puhdistettuja versioita. Kaikki tuhmat sanat on poistettu. Joskus kokonainen säkeistö puuttuu laulussa, musiikki soi ilman sanoja. Tämä selostukseksi amerikan pikkukaupungeista, heartlandistä. Turmelus tulee tänne vain kaapeliteeveen ja satellittien kautta. Ja Internetin. Mistään city kulttuurista ei tiedetä. Mikä cappucino? Mikä latte? Tämä koskee lähes puolta maamme väestöä.

Käännymme pois moottoritieltä. Nyt ajetaan US Highwaytä suoraan pohjoiseen, Bemidjin kaupunkiin, jonka ulkopuolella leirit ovat, niitä on monissa kielissä. Otamme bensaa, jatkamme matkaa, minä ratissa yli kaksi tuntia. Matkaa tulee kahdelle päivälle noin 1500km. Renkaat humisevat, soitan CCR:rää, perusrockia, jotta kuulen huminan yli.

Löydän helposti motellin, muistan sen edelliseltä kerralta. Vaimo kantaa pari kassia motellin aulaan ja rekisteröi. Tyttö menee sen perässä. Touhuan roinamme kanssa autolla. Huomaan takarenkaassa naulan. Se on kummasti törröttämässä sivussa, yritän tarttua siihen, mutta rengas menisi tyhjäksi. Vilkaisen ja huomaan korjaamon, kelllo käy 17 hujakoilla. Juoksen kertomaan vaimolle että menen korjaamoon. Hän lykkää avainkortin käteeni.

Rengas paikataan. Mekaanikko sano, että renkaiden aurauskulmassa on vikaa, ovat kuluneet keskeltä ja reunoilta omituiseen kuvioon, kulumaan. Epäilinkin tuota. Kolarin jälkeen pyörien suuntaa ei ole tarkistettu. Vakuutus olisi sen silloin maksanut. Mikä ihme sen naulankin sai renkaaseen? Oli jo vaara ajaa muillakin renkailla moottoritiellä ruuhkassa, rengasrikko olisi vaikea hallita. Joku voisi kuvitella että joku meitä on taas varjellut vaaralta, laittanut sen naulan merkiksi.

Illaksi keksimme jonkin veran ohjelmaa, aterian ym. Mutta mennessä sovin lauantaiaamuksi korjauksesta. Neuvottiin kaupungin ainoaan full service korjaamoon, Kennyn Amocoon.

Aamulla olen tunnin ennen sopimaamme aikaa. Sataa tihuttamalla. Hyttysiä oli eilen ollut myös suomalaiseen tapaan. Ajattelen poikaa leirillä hyttysten puremana. Käskin välttää ryteikköjä, ettei saa punkkeja.

Korjaamossa on vähiten koulutusta saanut rengaspoika jo ennen sovittua aikaa autoni kimpussa. Omistajakin vilkaisee, lausuu asiantuntijana jo todetun asian. Kaikki renkaat pahasti kuluneet viimeisen 7000 kilometrin aikana. Odotamme toista, parempaa mekaanikkoa, joka rupeaa asentamaan vempaimia ja tietokonetta mittaamaan. Saturn on harvinainen auto täällä, ja ensin ne ovat laittaneet väärän mallin tiedot koneeseen. Olen lukenut kirjaani, mutta nyt olen mukana utelemassa ja katselemassa, niin paljon etten ole ihan tiellä. Muitakin autoja korjataan jo. Mainitsen ettei auto ole S sarjaa vaan L, johon kori on lainattu Opel Vectralta. Numerot alkavat tuntua säädettäviltä. Auton pyörien kiinnitys on jonkin verran outoa mekaanikolle, pomo neuvoo. Osia löysätään ja ruuvataan kiinni, kunnes aurauskulma löytyy. Emme löydä renkaista edes kahta kelvollista paluumatkalle. Joudun ostamaan neljä rengasta. Pääsinpä Firestonen renkaistakin eroon, niissä on ollut vaarallisia tekovikoja isommissa autoissa. Mutta otan kehnoimman renkaan mukaan valitusta varten. Viikkojen valituksen jälkeen voimme saada omasta kotikorjaamosta tai vakuutuksesta hyvityksen. Siitä helmikuisesta säädön tarkistamatta jättämisestä. Odottelen siitä edelleen päätöstä.

Vaimo oli valmis lähtemään taksilla leirille, mutta sain auton maksun valmiiksi, soitin motelliin. Tavoitin vaimon soittamalla motellin toimistoon. Hain heidät sieltä. Olimme leirin päätösjuhlasta noin vartin myöhässä. Rehtori Lauri (oikeasti Larry) soittaa haitarilla ja lapset laulavat. Isommat saavat kurssista, neljän viikon, vuoden high school tasoisia ”credittejä.” Pakataan pojan kassit ja laukku kotimatkaa varten. Toimme hänelle Game Boy pelin, joka ei ollut leirillä sallittu.

Copyright E. Tero Järvi.
Pakina on julkaistu aiemmin Njet.netissä.