|
Mies oli hiljattain jäänyt eläkkeelle päätyöstään. Työtähän kuitenkin riitti kaikille, oli näitä minifarmeja pitkin Nebraskaa. Kutsumme miestä Matti-nimellä, se oli hänen toinen etunimi, ja hän oli sitä itsekin käyttänyt asuessaan Suomessa pari vuotta. Suomessa hän oli viimeksi käynyt 20 vuotta sitten, sitten lentoliikenne oli tullut tavallisille kansalaisille liian kalliiksi.
Mies oli vaimonsa kanssa football-ottelussa, vaimolle tämä oli aikuisena opittua harrastusta. Hän oli saksalainen Birgitte. Mies sen sijaan oli käynyt näissä otteluissa koko ikänsä. Ensin hän kävi vanhempiensa kanssa, ja kun kerran äiti oli täältä kotoisin, hän oli järjestänyt tämän eläkkeelle tänne. Wisconsinista käsin Matti kävi täällä peleissä, ja vielä kymmenen vuotta sitten äitikin oli päässyt peleihin. Olihan hän nytkin teeveen ääressä vanhainkodissa samassa kaupungissa. Vanhainkoti oli osana samaa asuntokompleksia, jossa Matilla ja Birgittellä oli se minifarmi. Sinne he siirtyivät noin kymmenen vuotta sitten, kun Matilla oli suuri projekti Nebraskassa.
Urheilu oli niitä harvoja harrastuksia joita tehtiin joten kuten entiseen malliin. Stadionissa sai edelleen pizzaa, lihapiirakoita ja Pepsin tuotteita. Pepsiä Matti ei ottanut, vaan pullon vettä. Birgitte otti juoman, jotain appelsiinin tapaista. Täysin keinotekoista. Paremmat mehut sai omasta puutarhasta. Ei huomattu ottaa mukaan.
Pelit pelattiin lounasaikaan, tai joskus ennen kello viittä, ei illalla. Televisiossa illalla näytetty ohjelma oli nauhoitettua (tallennus oli digitalista, mutta oli havaittu nauhojen säilyvän hyvin arkistoissa). Peleissä, kuten kaikessa nykyelämässä, oli rajoitettu energiankulutus. Pistetaulu toimi käsipelillä. Kovaäänistä ei ollut, oli tuotava korvalappuradio kuullakseen pelin selostuksen. Marssiva orkesteri sai aikaan melkein ainoan kovan äänen, yleisön lisäksi.
Peli oli yhtä jännittävää kuin Matin ekat muistamat pelit 50 vuotta sitten, vuosisadan alussa. Silloin oli vielä kova juhlanhumu peleissä äänin ja videoin. Yleisöäkin oli noi 70 000, kun se nyt oli rajoitettu 50 000 katsojaan. Stadionia ei ollut vuosikymmeniin korjattu, ja muutamia osia oli suljettu betonin ongelmien takia.
Pysäköintialueelle katsoessa näki melkein vain polkupyöriä. Oli kyllä aivan pieni määrä pienoisautoja. Niiden kattonopeus oli 50 km/h. Niin, Amerikassa oli lopulta siirrytty kilometreihin kymmenen vuotta sitten. Yksiköt ja standardit (virta, TV ja radio ym.), rahaa myöten, olivat samoja kaikkialla maailmassa. Se olikin harvoja asioita joista poliitikot sopivat, ja siitä oli melkoiset säästöt kaikille.
Mutta siis Matilla oli kahden hengen pienoisauto, sen isompia ei saanut yksityiskäyttöön, ja vasta täytettyään 30 sai minkäänlaisen auton. Perheen liikkuessa tarvitsi yleenä kaksi tällaista, ja ne pystyi kiinnittämään peräkkäin. Jos sattui tulemaan riitaa illalla, pystyivät molemmat palaamaan omalla autollaan. Jos bensa loppui, tai ei ollut rahaa, sai auton polkemalla liikkumaan muutamia kilometrejä, mutta se oli vähän työlästä, varsinkin jos oli matkustaja, joka ei polkenut.
Peli Missourin yliopistoa vastaan oli melko jännittävä, kun koko ekan neljänneksen Missouri oli johdossa. Nebraska ei ollut enää niin tasokas joukkue kuin vuosikymmeniä sitten, mutta kuitenkin tarpeeksi hyvä voittaakseen puolet peleistä. Kesken pelin Matti kaivoi esiin taskutietokoneensa. Eräs asia askarrutti häntä.
Matti oli toiminut aikoinaan kaupunkisuunnittelussa, ja tällaisissa maatalous-osavaltioissa hänen suunnitelmat toimivat melko hyvin. Noin viisi vuotta sitten Matti oli mittavassa hankkeessa mukana. Maan keskiosaa oli asutettu viime aikoina melkoisesti. Ihmiset tarvitsivat nykyään kaikki edes vähän maata, olivat he sitten kuinka urbaaneja. Toiset asuivat neljä päivää kaupungeissa ja sen perään kolme päivää maaläntin luonaan, ympäri vuoden. Hankitut ruuat pysyivät turvassa maaseudulla, jossa yhteisön jäsenistä oli aina puolet paikalla. Kaupungissa oli palkkatyötä, mutta kehnot kaupan muonat. Lihaa ei juuri näkynyt paitsi kanaa ja pari kertaa kuussa kinkkua tai kalkkunaa.
Tällä hetkellä Matti oli vielä konsulttina entisessä projektissaan. Noin 150 mailia Lincolnista, jossa he olivat, itään päin oli rakennettu aivan uusi kaupunki itärannikon siirtolaisille. Heillä oli siellä oma yhteisönsä, kaikki olivat Bostonista, ja heitä oli melkein 200 000. Matti oli osallistunut suunnitteluun, ja laskeskeli nyt, riittikö maa-alaa sittenkään kaikille. Veden kanssa oli jo ongelmia, ja asutus kuormitti alueen melko äärirajoilleen. Sähköpostissa oli juuri tullut alueen infrarakenteiden johtajalta ennustetut vuoden tulokset.
Ihmisten kasvattaman ruuan lisäksi oli edelleen täysaikaisia maanviljelijöitä, mutta sekin homa oli työlästä. Oli kasvatettava polttoainetta osalla farmista, muuten ei ollut tarpeeksi energiaa pyöritttää maatalouskoneita. Liikkuville koneille valimistettiin etanolia omassa farmissa polttoaineeksi. Ihmisten omistamat minifarmit toimivat paljon tehokkaammin, niille oli oma tieteellisesti laadittu ohjelma joka vaati minimin energiaa. Tuotetut vihannekset korjattiin käsipelillä.
Joukkue teki touch downin, kun Matti oli mietteissään. Birgitte osasi hurrata joukkuetta.
Pelin jälkeen he menivät syömään ravintolaan, jossa aina käytiin, Valentinon buffet-tyylinen pizza ja italialaisravintola. He ottivat yhden pienen pizzan mukaan Matin äidille.
Äiti oli siirretty teeveehuoneeseen, ja siellä hän edelleen oli pelin jälkeenkin. He katsoivat television muistista Matin huomaamattaan menettääneen touch downin. Äidillä oli jonkun verran tottumista pari viikkoa sitten uusittuihin silmien linsseihin ja teeveen katseluun, mutta muuten hän oli pirteällä tuulella.
Copyright E. Tero Järvi.
Pakina on julkaistu aiemmin Njet.netissä.
|
