TALVISTA MATKAA

Kun minä ja vanhempani lähdimme siirtolaisiksi 60-luvulla, hankimme uudet matkalaukut, ja niihin sitten pakattiin lähinnä vaatteita. Painoraja oli silloin niin alhainen ja niilla vaatteilla ja tavaroilla piti pärjätä kaksikin vuotta, ajattelimme. Nyt olimme menossa kahden pikkulapsen kanssa viikoksi Suomeen, ja luulen, että meillä oli matkalaukullinen tavaraa ainoastaan lapsia viihdyttäeksemme sen ajan. Joululahjatkin piti ahtaa samaan , joten omat vaatteet jäi minimiin. Onneksi otin talvikengät mukaan, sillä perillä oli pakkasta 10-20 astetta.

Olen jo tuosta lasten kanssa matkustamisesta useasti kertonut, joten arvaatte että laukkuja ja kasseja oli. Jo alkupäässä huomattiin että pyörillä vedettäviä carry-on laukkuja oli yksi liikaa. Kaksivuotias tyttö vaati jonkun kassin, mutta eihän hän sitä itse kantanut. Mutta kun veljelläkin oli, se piti saada.

Finnairin koneessa tuotiin lapsille heti ateriat. Poikani oli oikein innoissaan tästä matkasta ja joulusta, ja suostui maistamaan lähes kaikkea ruokaa, vaikka hän ei yleensä uusia lajeja kokeile. Eräs seikka itseäni on aina ihmetyttänyt lentokoneissa: tuskin koskaan edessä istuja nostaa istuimen yläasentoon, että takana istuvan olisi helpompi aterioida. Lapset jo askartelivat kynien ja vihkosten ja tonttukorttien kanssa, jotka tuotiin, kun ahtaudessa söimme.

Perillä törsäsimme 140 mk taksiin, kun oli aika pakkanen. Taksikuski vähän hurjasteli paakkuuntuneella lumella. Lumi kuitenkin toi mukavan tunnelman. Omasta mielestäni saapuminen Helsinkiin Mannerheimintietä Töölön kautta on aina ollut masentava. Jostain syystä en millään asuisi Helsingin keskustassa, enkä sen paremmin Tukholmassa.Tämä on niin harmaata aluetta normaalisti, että oli kiva kun oli lunta maassa. Jos Suomessa asuisin, Turun ja Tampereen keskustat vaikuttavat mukavammilta.

Aleksanterinkadulle päästyä jouluvalot toivat tarvittua väriä katukuvaan.Tunnin päästä kaikki meni kiinni ja alkoi joulurauha, melkoinen hiljaisuus. Raitiovaunut vain kolistivat vielä.

Asemalta sain tytölle maitoa, mutta tämä alkoi tuskastua yli 12 tunnin matkaan. Poikanikin väsyi vetämään omaa laukkuaan lumessa. Junassa oli yksi liian lämmin vaunu, meidän. Pojan kanssa haimme ravintolavaunusta kaksi juomaa, ja taas pääsi 20mk kulumaan. Ravintolavunussa oli iloinen puheensorina, näin jouluaattona. Lehden otsikko ilmoitti "unelmien pakkasjoulu Helsigissä".Lunta ei joka joulu kai ole.

Poikani, 5-vuotias, on junaintoilija, ja halusi heti tietää miksi seisoimme Karjaalla. Vain yksi raide oli auki Turkuun, ja juuri näihin aikoihin italialaiset pendoliinojunat alkoivat jäätyä paikoilleen kesken matkan. Tuttava selosti, että pendoliinolla pääset vain pikkuisen nopeammin, saat ilmaisen kahvin, ja maksat sata markkaa enemmän.

Turussakin jouduimme hankalalle raiteelle, ja jouduimme kiertämään koko junan veturin edestä. Tästä retuuttamisesta lapsinemme laukkuinemme tyttärelleni tuli lopulta tuskan hetki, eikä pakkanen auttanut. Kun pääsimme sukulaisten autoon, itku oli jo aikamoista vollotusta. Tätini luona tyttö otti nokoset , mutta senkin jälkeen hän ei jaksanut innostua paljon. Oli liikaa kokemuksia yhdelle päivälle. Onneksi emme peläyttäneet tyttöä millään Joulupukilla.

Jouluruokaan lapset eivät juuri jännittyneennä koskeneet. Poikani sai jakaa lahjat, ja se sujui, kun jokaisen nimi alkoi eri kirjaimella.

Joka puolella lentokoneesta lähtien poikani sai nähdä teeveestä ja mainoksista Joulupukista ja poroista ja hauskasta talvesta, ja vähän se taisi harmittaa kun ei edes vaivaista tonttua kurkkinut ikkunasta. Koko jouluhälystä oli se hyvä puoli, että lopulta lapset väsyivät ja nukkuivat hyvin ensimmäisen yön. Itse heräsin aikaisin ja rupesin kuuntelemaan radiota. Tuntui kuin joulurauha olisi sinnekin tullut, sillä niinä päivinä ei juuri mainoksia tullut miltään asemilta.Maan mainio oli eräs rap-kulkus-renkutus: "lunta, lunta, pakko saada lunta."

Itseäni on aina ärsyttänyt Rudolph laulun "ollut ei loiste huono, Petterimme nenänpään”, niin pohjoismaisen humoristinen kuin se onkin. Laulankin nyt "Petterin nenävärkki, oli lyhty pimeään" sen rivin kohdalla.

Seuraavana päivänä poikani keksi tästä hiljaisesta maasta jotain elämää: kioskin. Sieltä saa karkkia ja sarjakuvalehtiä.

TURKU

"Eurooppalainen suurkaupunki", mainostaa Turku itseään internetissä. Mutta sei ei ole suuri, joten keksitään uusi sana: pienkaupunki. Suurempi kuin pikkukaupunki. Joulukuuta ja joulua juhlittiin Turussa monin tapahtumin. Kaikenlaisia kissanristiäsiä ja kuoroesityksiä innostuttiin ihan Internetissä mainostamaan, kuten Tapaninajoa maatilalle Piikkiöön ja piirileikkejä vanhalla Raatihuoneella. Suurin osa tapahtumista oli ennen joulua, kun joulun aikaan oli lähinnä hartaustilaisuuksia.

Emme olleet ainoat Turistit Turussa, sillä aattona saapui tuhat tukholmalaista risteilylaivalla. Hätäisesti heille avattiin Turun linna muutamaksi tunniksi Joulupäivänä, kun taas jotkut etsivät edes ravintolaa. Itse uskaltauduimme 20 asteen pakkasessa Turun Linnaan Tapaninpäivänä. Sieltä palatessamme etsin linja-autoa torilla, kun samalla lykkäsin perheen Hansa kortteliin pakkasesta pois. Ilmeiseti kalliiden vuokrien takia siellä on nykyään rykelmä ahtaita puoteja, mutta nyt oli vain kioskit auki. Silmäilin lehtiä, mutta Rennyn ja Geenan juhlat eivät kiinnostaneet , eikä juuri mitkään lehdet.

Alueelta löytyi parikin McDonaldsia. Näissä ei nyt ollut paljon asiakkaita, eikä se kovin pikaiselta pikarualta tuntunut. Mutta erikoisia salaatteja oli listalla ja tarjottimen paperialustoissa oli suomalaisia joululauluja. Keksin omenapiiraat tilata, sillä auto lähti 10 minuutin päästä. Ilmeisesti Turun Länsikeskuksen McDonaldsissa on jopa playland. Lasten kanssa matkustaessa tällaiset tutut kokemukset vieraalla maalla ovat joskus kivoja. Happy Meal ateria oli lähes 24mk.

Muissa ravintoloissa ei tullut käydyksi, paitsi Carrolsissa, sekin hampurilaisia. Tuttavan mukaan portsarit ovat hävinneet ravintoloista, ja myös vahvat oluet. Terassiravintoloita on aika paljon kesäisin ja kauppakeskuksissa. Tupakoivat voivat näissä helpommin istuskella, mutta esimerkiksi huoltoasemien kahviloissa on edelleen isot tupakoivien osastot.

Perjantaina, arkipäivänä, oli taas kova vilinä kaupungilla, kun suurin osa oli lomalla. Korvaan pisti kuinka paljon Turussa vielä törmää ruotsia puhuviin. Teimme vimmattuna ostoksia että visakortti vinkui. Kuitissa luki Visa, ulkomainen. Pankkihommat sujuvat rennommin kuin 10 vuotta sitten, näin EU:ssa, rahan vaihdot sun muut. Dollarin kurssi oli 4,64 plus palvelumaksu, kun taas lentoasemalla oli 4,73. Olemme käyttäneet luottokorttia, ei ole sitä palvelumaksua vaan kurssi on se mikä pitääkin.

Stockmannin leluosastolla oli melko kansainvälisiä leluja, ennestään tuttuja. Ainoa vanha lelukauppa, Casagrande, on erikoistunut paljon sähköjuniin. Legoissa oli hieman eri valikoima kuin USA:ssa. En saanut selville mistä olisi saanut lapsille halpoja muovileluja liukumäkeen, muovilätyskää 14mk hintaan. Olisi pitänyt käydä Anttilassa. Saimme tyytyä lumipallojen heittelyyn, ja vasta viimeisenä päivänä Helsingissä saimme tuttavan kelkkoja lainaan. Nyt katsoimme kun pari poikaa juoksi kengissä jäällä vanhan maalinrämän luona mailat rytisten. Tuttavien lapset harrastavat jääkiekkoa ihan vakavissaan, mutta se ei ole kai kaikille mahdollista. Jo varusteiden ja lasten kuskaus vie vanhempien aikaa.

Copyright E. Tero Järvi.
Pakina on julkaistu Amerikan Uutisissa vuonna 1997.