|
Kun suomalainen viikkolehti tuottaa kyselyn eri ammattien arvostuksesta, ollaan vakavalla asialla. Listan arvostetuimmat, lääkärit ja professorit, saavat kyllä kunnioitusta, mutta listan loppupään ovelta ovelle myyjä ja mittarinlukija saavat kai sitten halveksuntaa osakseen. Toisiin ammatteiheihin tietenkin on neutraali asenne, kun yleisö ei niistä paljonkaan tiedä. Joskus pelkkä titteli "dosentti" tai "amanuenssi" voi tuoda arvostusta, eikä tarvitse mainita minkä alan dosentti (yliopistovirka) henkilö on.
Yli kolmen sadan ammatin listalta voin luetella (ylhäältä alas) seuraavat: Merikapteeni löi juuri ja juuri fyysikon, kun taas kemistin tarvitsisi olla ainakin dosentti, että kelpaisi samaan joukkoon. Teollinen kemisti saa istua lehtorin ja perämiehen pöydässä. Kielenkääntäjä ja arkkipiispa voivat istua geologin kanssa samassa pöydässä, hieman dosentin alapuolella.
Poliisi on saanut, sitten edellisen kyselyn, lisää arvostusta, mutta ei yllä säveltäjän kanssa edes vaivaisen kemistin tasolle. Elokuvaohjaaja, kunnanjohtaja ja kirjailija nauttivat Suomessa julkisesta tuesta, ja näin kuuluvat alempaan kastiin. Lastenhoitaja ja eversti voivat tehdä tuttavuutta omassa poydässään, sillä kunnanjohtajan pöydässä ei ollut tilaa. Mutta kun tämän tason ammatti-edustajia oli vähän sinä iltana paikalla, annettiin vähemmän arvostettujen pastorin ja pianistin istua samassa pöydässä.
Tuttavapiiriini kuuluu leipuri ja tilintarkastaja, joten laitan heidät suurimpaan keskitason pöytään. Pankinjohtajakin on pudonnut tähän pöytään, vaikka sai istua edelliskerralla säveltäjän arvostetummassa pöydässä. Kansanedustajalla on vielä hitusen arvostusta, mutta kukaan ei suostu hänen pöytään, joten laitetaan sitten kaikki poliitikot tasosta riippumatta samaan pöytään. Varsinkin vanginvartija ja kirjastonhoitaja eivät tahdo istua kansanedustajan vieressä, sillä tämän matkapuhelin pärisee koko ajan.
Suurin osa alimmasta kolmanneksesta kieltäytyi tulemasta tälle ammatti-edustajien laivamatkalle, mutta melko suuri pöytä saatiin täyteen sijojen 230-330 edustajista: parturi, metsuri, aktuaari, yövartija, nuohooja (entinen nokikolari), markkinatutkija, poromies, teurastaja ja verovirkailija. Tuolia pidettiin myymäläkassalle, joka oli vielä kasinossa. Loppusijoja edusti nurkkapöydässä lähetti, mannekiini ja bingoemäntä. Pöytiin oli jaettu ateriaa odottaessa korttipakkoja, joilla voi pelata Hullunkurisia perheitä, tai Pakolais-Pekkaaa (muunnelma Musta Pekasta).Koko porukka oli tyällä kutsuttuna matkalla Ruotsiin katsomaan Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelua. Juhlapuhetta oli pitämässä Kurt Lindström.
Copyright E. Tero Järvi 1995. Pakina on aiemmin julkaistu Amerikan Uutisissa.
|