LINNUN AJATUSMAAILMA

Lintutieteilijät aina tälle vuosikymmenelle ovat ajatelleet lintua vain aistinvaraisena olentona. Poikkeuksia on, kuten Bernd Heinrich, joka luokittelee korpin varsin älykkääksi olennoksi.

Ristiriitaisen kuvan saa siitä, kun lintu toisaalta osaa suunnistaa tarkasti ja kätkeä tuhansia tammenterhoja piiloihin (jotka se muistaa puolisen vuotta), mutta toisaalta ei osaa laskea onko sillä viisi vai kuusi munaa.

Linnun elämä tuntuu jakautuvan jaksoihin. Sillä on tarve löytää pari, tehdä pesä ja munia, tarve hautoa, tarve ruokkia. Aistinvaraisella toiminnalla voi olla myös mielihyvää tuottava tunne (reward, sanoisivat kai psykologit). Kun munat on munittu, on tarve hautoa. Jos sinne laittaa käen tai ”cowbirdin” munia sijalle, lintu hautoo niitä ihan mielellään. Eräässä kokeessa laululinnun pesään laitettiin yksi erilainen cowbird-muna. Sen se vieritti pois. Kun kaikki munat vaihdettiin cowbird-muniin, se oli tyyytväinen. Kun se vielä muni oman erilaisen munan siihen joukkoon, se jonkin aikaa aisaa tutkittuaan vieritti oman erilaisen munan pois ja hautoi ne muut.

Poikasen kuoriuduttua lintu ruokkii sitä. Haukka voi ruokkia kyyhkyn poikasta, jos sellainen pesästä löytyy. Kun sille ei kelpaakaan liha, ja se pyrkiii pois, silloin se muuttuukin haukan silmissä ruuaksi, ja haukka syö vieraan poikasen.

Monet linnut vaativat parisuhteen, joka voi jatkua linnun koko elämän. Kurjet jopa jäävät leskeksi kun pari kuolee, eivätkä enää pesi. Lemmikkilinnun kohdalla se pari on usein omistaja. Korpit ovat tällaisia suhteita yhden henkilön kanssa muodostaneet, kun taas muut ihmiset se voi hyväksyä ystäväksi muttei samanarvoiseksi.

Hiljattain luin Chris Chesterin kirjan Providence of a Sparrow. Tässä Chris pelastaa hyljätyn varpusen poikasen. Suhde vapusen ja Chrisin välillä on aikanaan niin kiinteä, ettei voi enää harkita varpusen poikasen palauttamista luontoon. Varpunen saa kokonaisen huoneen Chrisin talossa, jossa se elää melko siivosti. Chris oppii lukemaan linnun, B nimeltään, eleistä ja ilmeistä kaikenlaista. Lintu pystyy omat tunteensa selvittämään Chrisille. Miehelle selviää, että eläimellä on vaihteleva mieliala, ja varsin selvä ajatuksenjuoksu, kun sitä oppii lukemaan. Jotain aistinvaraistakin on, mutta lintu on varsin tyytyväistä sisäelämään. Varpuset ovat vuosituhansien aikana sopeutuneet elämään ihmisen nurkissa. Chrisiin B luottaa täysin, mutta ventovieraan kanssa on koetusaika. Chrisin vaimo kelpaa hoivaajaksi, kun Chris ei ole kotona, mutta on varsin vaativa tarpeissaan. Alun jälkeen se ei edes hotki ruokaansa, vaan nautiskelee marjoista, hedelmistä ja siemenistä. Huoneessa on muita eläinkaupan pikkulintuja (zebra finches). Niistä B ei juuri välitä.

Pelejä lintu oppii pelaamaan pullonkorkeilla, ja erottaa sanat ja värit melko hyvin, liittyen korkkeihin. Keltaisesta se ei tykkää korkeissa tai vaatteissa. Chris ja tämän vaimo pitävät hyvää huolta perheen jäsenestään, joka nukahtaa melkein jokainen ilta ihmisen käteen.

Emme kai koskaan saa selvää kaikesta eläinten ajattelusta. Simpanssien kohdalla kommunikaatio on alkanut toimia jonkun verran.

Olen alkanut ajatella, että eläimillä (ei nyt ihan kastemadolla) on aivan yhtä syvät tunteet kuin ihmisellä. Lintu laulaa tarpeeseen, ilmoittaakseen itsestään muille lajitovereille. Mutta ei se estä linnun nauttimasta laulamisesta. Surut kenties eivät ole niin syviä kuin ihmisellä, sillä elämä ja kuolema on linnuilla jokapäiväinen asia. Kunhan joitakin poikasia jää eloon. Kuitenkin olen alkanut epäillä että järkeä ei vaadita niin mahdottomasti siihen, että eläimelläkin on syvä tunne-elämä, meidän ihmisen veroinen. Koirat ovat kovin riippuvaisia isäntiensä läsnäolosta tehdäkseen mitään. Muuten ne vain olevat ja odottavat tuntikausiakin. Eläimen kohdalla ei ehkä muistot niin pelaa suurta roolia (vaikka lintu B tuntuu muistavan kaiken kohtaamansa Chesterin kirjassa, ihmiset ja esineet), vaan tunne-elämä on kovasti vain nykyhetkessä.

Copyright E. Tero Järvi.
Pakina on aiemmin julkaistu Amerikan Uutisissa.