LINNUN ELÄMÄÄ

Katselin eräs aamu kun keltainen peippo, American Goldfinch, ruokki poikastaan puskassa. Värikäs aikuinen on kesällä helppo nähdä, ja se yleensä laulaa lentäessään pesimäaikaan. Mutta poikanen oli niin pieni, että tapahtumaa piti viiden metrin päästä katsoa kiikarilla. Kun lintu oli yksin, pääsin lähemmäksi, eikä se lentänyt pois, vaikka lensi jo jotenkuten pensaiden väliä. Arvaisin sen olleen ensimmäinen päivä pesän ulkopuolella. Ravinnosta sillä ei tuntunut olevan käsitystä, vaikka istui marjapensaassa. Tosin marjat olivat sille liian suuria. Emo ja isä saavat kovalla työllä elekielellä opettaa poikasille mistä se ruoka löytyy. Sama homma kaikilla linnuilla, ihme kun aisti ei heti tule apuun. Mutta helppoon ruokaankin tottuu. Petolinnut ovat kaikkein hitaimpia oppimaan ammattinsa. Sana ”clueless” kuvaa parhaiten tilannetta.

Amerikan eri lajeja varpusia on paljon, ja vielä kaksi eurooppalaista varpusta. Selaan kirjaa, jossa Field Sparrow ruokkii poikaselle toukkaa. Hyönteiset ja toukat ovat tavallista ruokaa monen lajin poikaselle, vaikka aikuisena söisivät siemeniä. Tämän lajin pesä on puussa, naaras hautoo munia 12-17 päivää. Poikaset kasvavat pesässä 7-9 päivää ja suostutetaan sitten lentämään. Ihmisellä tuohon kuluu 18 vuotta! Kolossa pesivillä on aikaa pitempään kasvaa pesässä, turvallisempaakin. Poikasia opetetaan löytämään luonnosta ruokaa, mutta usein ne silti kerjäävät emolta maassa tai puussa. Huvittavaa katsoa aikuisen kokoisia rastaita emon perässä nurmikolla matoja kerjäämässä. Joskus poikanen on pulskempi kuin emonsa. Meidän rastailla, Robin, nuorilla linnuilla on täplikäs rinta ja pää, aikuisilla oranssi rinta.

Pikkulinnuilla ensimmäinen kesä on vaikea (isommillakin on ongelmia, sillä ison on syötävä enemmän kasvaakseen täysikokoon). Jos 10 varpusta saa aikaiseksi 30 tai 60 (kaksi poikuetta) poikasta, niistä on arviolta elossa syksyllä ehkä 10-20. Talven yli koko ryhmästä on jäljellä 10-11, aikuiset mukaanlukien. Muuten on liikaa lintuja ja väkiluku vain kasvaa kunnes ruokaa ei riitä. Pikkulinnut ja keskikokoiset elävät 3-13 vuotta selvittyään ensimmäisestä vuodesta. Petolinnut voivat elää 20 vuotta, kunhan oppivat metsästämään.

Linnun tehtävä kuitenkin on pesiä ja kasvattaa poikasia, tilastoista välittämättä. Pesän teossa on monia rituaaleja lintupareilla. Pulupariskunta tarkastaa jokaisen tikun. Parilla on usein molemmilla oma tehtävä pesäainesten ja paikan valinnassa ja järjestelyssä. Munia haudotaan, emo tai molemmmat. Joissakin harvoissa lajeissa vain koiras hautoo. Muutama laji tikkaa vaatii koiraan hautovan munia yöllä, jolloin naaraan on oltava aivan eri kolossa. Kolossa pesijät pitävät koloa lämmittelypaikkana myös talvella. Puluilla ja rastailla voi olla koiraille ryhmänä torkuntapaikka yöksi, naaraan ollessa pesällä. Joillakin lajeilla koko ensimmäinen poikue jää koiraan hoidettavaksi vartuttuaan, ja naaras menee jopa pesimään toisen miehen kanssa!

Linnut ovat enemmän turvassa pedoilta ja oravilta jos ne ajetaan pesästä pois niin aikaisin kuin mahdollista. Pulu ajaa poikaset pois jos uudet munat on jo munittu ja ne roikkuvat alueella. Petolinnuilla ja joillakin muilla lajeilla on poikasena viimeinen tehtävä surmata pesän toinen, nuorempi, poikanen. Munia oli kaksi vain siltä varalta ettei ensimmäinen kuoriudu.

Nuoret linnut ovat luonnossa muutaman päivän melko avuttomia ja tietämättömiä, sen näkee jo aloitteleva lintuharrastajakin. Pudonneitakaan poikasia ei pidä nostella ja käsitellä, ne ovat kyllä emon ja isän valvonnassa, tai tahallaan unohdettu. Mitä lajia nuoret linnut ovat, se onkin vaikeampi päätellä, sillä suurin osa on ruskehtavia. Nokkakin voi olla eri väriä kuin aikuisella. Varpuset tosin ovat heti varpusen näköisiä. Sulkasadon jälkeen syksyyn mennessä tulee poikasiin enemmän aikuisen värit. Tosin pieniä eroja on edelleen, monessa lajissa, aikuiseen. Kenties siitä on apua, kun linnut alkavat taas keväällä pesiä, ja nuorten koiraitten ei tarvitse niin kilpailla aikuisten kanssa. Toisissa lajeissa ensimmäisenä pesimäkautena nuorille jää avustajan rooli, esimerkiksi variksilla. Joillakin lajeilla appiukko jää nuorta perhettä härnäämään ja vaatii poikaansa avustamaan omassa pesässään. Nuori isä voi nöyrästi palata vanhempiensa piiriin, ja omat poikaset jäävät heitteille kun ravintoa ei löydy tarpeeksi yhden vanhemman vastuulle jääville poikasille.

Yli vuoden vanhoilla linnuilla on yleensä aikuisen sulat, mutta oman perheen perustaminen on silti vaikeaa. Mustarastaamme, Red Winged Blackbird, pitävät tässä asiassa tarkkaa nokkimisjärjestystä. Tai sainakin reviirit on varattu vuodesta vuoteen samalla paikkaa.

En ole ollenkaan selostanut muuttolinnuista. Niistä oli hiljattain dokumenttifilmin tyylillä tehty Winged Migration, Jacques Perrinin elokuva. Jotenkin poikaset heti ensimmäisenä syksynä osaavat pysyä parven mukana. USA:n linnut menevät Keskiamerikkaan tai Karibianmeren saarille. Keskiamerikan metsikköjen kadotessa lintujen on etsittävä talviasutukseen muita alueita. Jopa pikkuinen kolibri on muuttolintujen joukossa ja lentää satoja kilometrejä lyhyessä ajassa.

Copyright E. Tero Järvi.
Pakina on aiemmin julkaistu Amerikan Uutisissa.