|
Mattijuhani Vinkkilä vietti aamupäivää avarassa kodissaan Lauttasaaressa. Hän luki innokkaana naistenlehtiä, varsinkin ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja. Välillä hän näpelöi GSM-matkapuhelintaan. Sen näyttöruudulle sai Alexpressin talous-uutiset ja myös tilauksesta rahatiedot. Mattijuhani oli sijoittanut osakkeisiin ja oli kohta valmis ottamaan puhelun pörssivälittäjälleen. Hänen tyttöystänsä Merja Cumma, Miss Suomi parin vuoden takaa, oli kauneushoitolassa, sillä huomenna oli eräs tavaratalo-keikka. Merja oli ennen ollut Virtanen, mutta kuuli, että missiksi pääsee vain, jos on omituinen ja jopa rumalta kuullostava nimi.
Yhtäkkiä Mattijuhani, iskelmälaulaja ja viime vuoden humppakeisari, muisti että iltapäivälehdestä oli tulossa haastattelija. Hän oli aikonut laittaa päivällä purkkihernekeittoa itselleen, mutta nyt tuli muutos. Merja oli ostanut Valion Ranskasta tuomaa Riches Raclette-juustoa. Mattijuhani keksi paistaa jauhelihaa, johon laitettiin summanmutikassa joka maustetta jota löytyi, ja löysi jääkaapista pari keitettyä perunaa. Sulatettu juusto vain koko sotkun päälle ja Raclette oli valmis.
Silloin jo ovikello soi. Haastattelija Mattieino Kerno ja kuvaaja Tumppi marssivat sisälle. Koti oli sisustettu lasiesinein (ei me lapsia hankita vielä vuosiin!) ja monet huonekalutkin olivat lasia ja terästä. Nojatuolitkin olivat taivutettua pleksilasia ja siinä muoviset läpinäkyvät tyynyt.
Isäntä tarjosi Raclettea, sahtia ja hapankorppuja, joiden pälle sai Voimariinia. Ensin puhuttiin hetki autoista. Laulajaa se ei kiinnostanut, mutta hän mainitsi ostaneensa Honda Civic VTEC:n, koska se oli valittu vuoden ekoautoksi. Hän oli kuullut parturissa kaveriltaan Pekka Ruuskalta tämän.Välillä haastattelija pysähtyi pyyhkimään lasejaan Sinituotteen nukattomalla mikrokuitupyyhkeellä. Nauhuri kuitenkin pyöri, ja kuvaaja harmitteli, ettei Merja ollut paikalla. "Ihmiset vaistoavat energisyyteni" hän oli sanonut kun kuvaaja viimeksi hänet kuvasi.
Haastattelija oli saanut Mattijuhanin, joka oli vain äitinsä puolelta Vinkkilä, kertomaan poikavuosistaan Neuvostokarjalassa. Isän venäläinen nimi oli jätetty sinne, kun äiti ja poika tulivat Suomeen hänen alkaessaan lukion. Siinä meni ylimääräinen vuosi kieliongelmien takia. Hän osasi vain puhekieltä tullessaan. Nytkin Mattijuhani sävelsi pianolla, mutta jätti sanat kavereitten ja yhtyeen jäsenten hommaksi. Kerran hän oli kujeissaan sanoittanut koko laulun homejuustosta, jonka pojat sitten korjasivat Pave Maijasen tyyliseksi pehmo-iskelmäksi.
Katri Helenalta Mattijuhani oli parissa vuodessa oppinut olemaan oma managerinsa. Nytkin Turun keikalla isossa hallissa hän järjesti itselleen top billingin. Suhteestaan tyttöystävään Mattijuhani valotti sen verran, että keikkaillessa molemmille jäi tarpeeksi elintilaa. Molemmat kun ovat vahvoja persoonia, niin jokapäiväinen yhdessäolo olisi ahdistavaa. Mutta pettää ei saanut, eikä valheessa elää.
Merja tuli lopulta kotiin mukanaan tarvikkeet päivälliseen, joka sisälsi valkohäntäpeuran ulkofilettä ja kastikkeessa suppilovahveroita.
Osa II, MISSI
Joku aika sitten piipahdimme viihdetaiteilija Mattijuhani Vinkkilän luona, jossa tyttöystävä ja missi Merja Cummakin käväisi. Suhteestaan tyttöystävään Mattijuhani sanoi, että "valheessa ei saa elää." Tällä kertaa Merja oli lupautunut kertomaan ahdistuksesta elämässään ja valottamaan vähän ehkä missikisoistakin.Merjahan oli tämän vuoden tuomaristossa.
Kun haastattelija saapui Merjan kotiin, täytyi heti huomata, että kahvipöydän lasipäällystä oli kadonnut. Ja kadonnut kuviosta oli Mattijuhanikin. "Joo, mä heitin sen pihalle, mutta se ehti ton lasipöydän rikkoa."
Niinkö?
"Mä annoin sille vähän liikaa tota elintilaa. Valetta koko mies."
Mutta Mattijuhani tunnetaan herrasmiehenä.
"No, onhan siinä tyyliä. Mutta kun sillä oli aina "ystäviä".Ei se osannut edes ravintolassa yksin syödä."
No, jospa kertoisit sitten miten uusi missi tuli valituksi.
"No, mun mielestä siinä oli vaan kaks varteenotettavaa ehdokasta.Mä olen tuolla maailmalla kilpaillut. Sun persoonasta täytyy heijastua itsevarmuus ja kunnianhimo. Hiljainen saa olla paremmin kuin hölösuu, mutta ei ujo."
Miten oli ehdokkaat valmennettu?
"No, osashan ne kävellä ja liikkua, mutta mä voin valmentaa tätä Liisaa (voittaja Liisa Tötterberg) seuraavaan kilpailuun sitte."
Tässähän oli pieni skandaali kun eräs ehdokas oli saanut koulussa käytöksestä huomautuksia.
"Niin joo, se Carita Sjöblomster-Handel oli ollut huoneessa kun koulubileistä löytyi alkoholia.Jos oikein miettii, niin jokaiselta löytyy monenlaisia iljettäviä ja häpeällisiä tekoja. Riippuu vaan keneltä jää tietoja julkisiin pöytäkirjoihin."
Olet aikonut perustaa ravintolan.
"Joo, ei sitä kai opi tarpeeksi muitten epäonnistumisista, ja Suomen typerästä ilmapiiristä pikkuyrittäjälle."
Olisiko sinulla antaa lukijoille joku kiva resepti?
"Joo, mulla on kiva korvasieni muhennos, ja sitä ei kuitenkaan laiteta ravintolaan. Noin litra pari korvasieniä(Morel) ryöpätään pari kertaa, ja keitetään vedessä. Leikataan pieniksi palasiksi ja paistetaan voissa. Jauhoa, suolaa ja pippuria voi lisätä, ja jos haluaa, ruohosipulia. Tarjotaan paistin ohessa tai ruskistettujen perunoiden kanssa."
Onko sinulla nuorille ohjeita missiuralle?
"No semmoset missihaaveet voi hyvin jättää. Ostakaa Interrail kortti, matkustakaa, pitäkää hauskaa, pysykää pois huumeista."
Copyright E. Tero Järvi. Pakina on julkaistu Amerikan Uutisissa 1990-luvulla.
|