Aili Somersalon (1887-1957) kirjoittama Päivikin Satu julkaistiin alunperin vuonna 1918. Toinen painos, josta tämä verkkoversio on luotu, ilmestyi vuonna 1945. Se jäikin ilmeisesti satukirjan viimeiseksi painokseksi vuosikymmeniin. Sitä ei nimittäin löytynyt aikoihin muualta, kuin ehkä joidenkin antikvariaattien hyllyiltä ja joidenkin kirjastojen kokoelmista. Ilmeisesti kirja on aivan hiljattain julkaistu uudestaan alkuperäisessä muodossaan. Eli jos haluat Päivikin Sadun nidotussa muodossa, löytänet sen kirjakaupasta Suomessa.

Äitini sai Päivikin Sadun lahjaksi lapsena asuessaan Kauvatsan kylässä Satakunnassa. Vuosia myöhemmin, ehkä vuonna 1980 kun olin 10-vuotias, kulutin yhden iltapäivän etsien kaikki irtolehtipainokseksi hajonneen kirjan sivut eri puolilta taloa ja teippasein ne - maalarinteippiä käyttäen - takaisin oikeaan järjestykseen. Kirjan kansisivu jo oli kauan sitten hukkunut, mutta nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, kellastunut kirja on edelleen luettavissa kaikkine sivuineen lapsena tekemäni "restauroinnin" ansiosta.

Nyt "nettiaikana" Etusivua ylläpitäessäni päätin jatkaa tuota restaurointia askelen pidemmälle ja kirjoittaa koko kirjan sähköiseen muotoon kaikkien nautittavaksi. Kirjan monista kuvista vain kaksi oli värillisiä; loput mustavalkoisia viivapiirroksia. Otin vapauden värittää Onni Mansneruksen piirtämät kuvat. Toivottavasti Onni - missä hän sitten onkin - pitää väritystäni välttävänä :-).

Totta, se on lasten satu, ja kirjan kieli on jo vähän vanhahtavaa, onhan kirja jo yli 80 vuotta vanha, mutta se on oikea satukirja, jollaisia nykyaikana on saatavilla turhan vähän.

Teksti on siirretty sähköiseen muotoon käsityönä -- siis kirjoittamalla. Mukaan on siten voinut jäädä kirjoitusvirheitä. Jos löydät kirjoitusvirheen, otan niistä mielelläni tietoa vastaan, jotta voin poistaa ne tästä online-versiosta. Voit lähettää tietoa kirjoitusvirheistä sähköpostitse; kerro sivunnumero, jolla kirjoitusvirhe esiintyy, sekä itse väärin kirjoitettu sana.

Toivottavasti tästä on iloa monille Etusivun käyttäjille! Lukeaksesi kirjaa tietokoneellasi tulee olla asennettuna Adobe Acrobat-lukija.



Hae Adobe Acrobat (PDF) lukija

Tallentaaksesi kirjan kovalevyllesi (ja mahdollisesti tulostaaksesi sen), valitse "Tallenna Päivikin Satu ensin omalle koneellesi PDF-muodossa" ja klikkaa "Aloita"-näppäintä (jos selain kysyy seuraavaksi mitä haluat tehdä, valitse "Save/Tallenna"). Sen jälkeen voit valita hakemiston, mihin haluat tiedoston tallettaa. Siirron päätyttyä voit avata paivikinsatu.pdf -nimisen tiedoston kovalevyltäsi.

Jos haluat lukea kirjan Etusivun palvelimelta tallentamatta sitä omalle koneellesi, valitse alla olevasta valikosta "Lue Päivikin Satu Etusivun palvelimelta" PDF-muodissa, ja klikkaa "Aloita"-näppäintä (kirja aukeaa uuteen ikkunaan).



 
(tiedoston koko noin 1Mb)

Olisi kiva kuulla mitä pidit tästä kertomuksesta. Voit joko lähettää minulle viestin sähköpostitse tai kirjoittaa viestin Etusivun Viestitaululle.