KOTIINPALUU

Sade pieksi lentokeneen ikkunoita ja väsyneenä pitkästä matkasta katselin Nashvillen tuttua lentokenttää. Kohta olisi mieheni minua vastassa, sitten ajo kotiin – toivottavasti oli huomannut ottaa minun autoni, ettei tuliaislaukut kastuisi takalavalla. Vaikka väliäkö sillä, olivathan ruisleivät muovipussissa. Onnellisena huomasin käyttäväni tuota sanaa mielessäni. Jo olivatkin minulle hymyilleet asiasta: lähtiessäni maailmalle yli 30 vuotta sitten plastikkapusseja ne oli.

Ei ollut mieheni ajatellut sadetta. Se tosin lakkasikin heti päästyämme ulos kaupungista. Tenneessen mäet olivat sateen jäljeltä utuiset ja kauniit eikä Kentuckyni hävinnyt sille kauneudelle. Auringonkukat loistivat teitten varsilla ja maissipellot olivat kasvaneet poissaolessani miehen mittaiseksi.

Oli jo pimeää, kun kaarsimme kotipihaan. Nihkeä kuumuus löi heti ulos astuttua vastaan. Huvittuneena ajattelin, kuinka Suomessa olivat valittaneet kuumuutta. Eivät edes tiedä, mitä kuumuus on, paitsi saunassa tietenkin.

Koiramme laski ilmoille reippaan haukunnan kunnes tunsi tulijat. Se kiersi jaloissani vinkuen ja häntää heiluttaen. "Tervetuloa kotiin, rakas emäntä. Saankohan nyt juustoa ruokani kanssa. Isäntä ei sitä anna, eikä tyttökään, joka kissansa kanssa tänne ähki Isänsä seuraksi kuukaudeksi, kotiinsa muka." Kissat puolestaan katsoivat välinpitämättömänä. "Vai takaisin tuli, no, nyt on sitten sängyssä taas vähemmän tilaa."

Mieleni teki mennä kasvimaalle. Mitä olikaan siellä tapahtunut? Joko olisi kurkkuja, entä tomaatit? Väsymys kuitenkin voitti ja nukahdin heti laskettuani pääni omalle pehmeälle tyynylleni.

Aamuvarhaisella hiivin kosteisen nurmikon yli. Kasvanut oli kasvimaa. Kaksi kurkkua piiloitteli lehtien alla ja vihreät tomaatit nuokkuivat raskaina oksista. Paprikan oli käynyt hullusti. Murmeli oli löytänyt sen ja havainnut syömäkelpoiseksi. Pari osittain syötyä paprikaa lojui mullassa kuin muistuttamassa, että jaamme pihamme murmeleitten, jänisten ja oravien kanssa. Pienoiset kolibrit olivat olleet ahneita, syöttöpullot roikkuivat lähes tyhjinä. Kotivaahterasta tippui pisaroita niskaani. Mieheni seisoi keittiössä keittämässä aamukahvia. Kentuckyn auriko alkoi hohtaa jo kuumana. Olin palannut Suomen lomaltani kotiin.

Copyright Leena Johnsson 2003.
Artikkeli on aiemmin julkaistu Canadan Sanomissa.