KUKKO

Kyläämme tuli kukko. En tiedä muuttiko se amishten mukana Pennsylvaniasta tai onko kylämme sen ensimmäinen asuinpaikka. En edes ole nähnyt sitä, kuullut olen sitäkin useammin.

Ensimmäisen kerran kuulin sen mahtavan äänen viileänä alkukevään aamuna. Linnut laulelivat aamukonsterttiaan ja tikka naputteli pihapuuhun, kun yht’äkkiä kajahti peltojen ja metsien läpi mahtava kieunta. Ääni oli voimakas ja kuulas. Kukkopoika kiekui herätystään kylälle intoa täysi. Linnutkit tuntuivat vaikenevan hetkeksi uhkean laulun kuultuaan.Ei siinä varmaan laiskimman lehmänkään auttanut muu, kuin nousta jaloilleen kevätruohoa etsimään. Tien toisella puolella muuli ponkasi jouksuun. Se ei muutenkaan tunnu olevan niitä rohkeampia eläimiä näillämain, jopa koiramme saa sen pelästyneenä laukkaamaan. Asia, mikä nostaa koiran itsetuntoa huomattavasti.

Parina ensimmäisenä aamuna sen tänne ilmestymisen jälkeen oli minunkin pakko pysähtyä hetkeksi kukkoamme kuntelemaan. Oli kuin upea oopperalaulaja saapunut keskuuteemme.

On meillä ennenkin ollut kukkoja kylässämme. Pari taloa meiltä alaspäin asui joitakin vuosia sitten vanha kukkoreppana. Kellonajat siltä oli mennyt sekaisin jo vuosia aikaisemmin. Joskus kiekui keskellä yötä ja toisinaan taas seisoi heinäpaalin päällä kesähelteessä keskellä nihkeää iltapäivää kurkkuaan kakistellen laulamassa. Usein näin sen seisomassa tienvaressa kuin kyytiä odottaen. Piti hiljentää vauhtia ajaessa, ettei vahingossa olisi tullut kukkopaistia. Koko kylä tunsi sen vanhuksen ja taisipa jokunen vilkuttaa sille ohi ajaessaan.

Niin se maailma muuttuu. En muista tarkalleen, milloin kukko-ukko muutti kukkojen taivaaseen, mutta kylä tuntui niin hiljaiselta sen lähdön jälkeen. Niinpä uuden kukon ilmestyminen olikin meille varsin positiivinen asia. Uskoisin, että se toimii herätyskellona joillekin ja toisille se taas toimii hauskana muistutuksena siitä, mikä onni on asua maaseudulla.

Sillä ei ole väliä, onko kukko ooperlaulajan tasoa vai laitapuolen käheä-ääninen balladien esittäjä, yhtä suosittuja ovat kumpikiin tavallaan.

Vuodet vierivät melkein silmissä ja toivon, että kylämme perinne jatkuu tulevillekin sukupolville. Toivottavasti Ceruleanin kyläyhteisöön tulee vastaisuudessakin kuulumaan aina punahelttainen ja koppavannäköinen kanojen herra, aamulla, iltapäivällä tai jopa keskiyöllä kiekuntansa kajauttava kukko.

Copyright Leena Johnsson 2003.
Artikkeli on aiemmin julkaistu Canadan Sanomissa.