|
On vuosi 1907. Sade valuu ankeana pienen Cerulean Springs -nimisen kaupungin ylle. Tohtori Felix istuu verannallaan keinutuolissa ohimenevän tien liikennettä seuraten. Musta hevonen vetää kuormattuja kärryjä hotellin suuntaan. Vaunusta kuuluu iloinen nuorten ihmisten nauru. Lienevät menossa luistelemaan uuteen luisteluarenaan, joka on rakennettu hotellin tanssilattian ympärille. Tai sitten ovat matkalla rautatieasemmalle. Sunnuntai-iltapäivisin on pitkä juna Louisvillestä Hopkinsvillen kautta tuomassa herraskaisia nauttimaan hotellin ylellisyyksistä ja ennenkaikkea parantavasta rikkipitoisesta vedestä. Eihän siitä ole edes sataa vuotta, kun New Mardridin maanjäristyksen seurauksena oli uusi rikiltä haiseva sininen lähde pulpahtanut pienen asutuksen keskelle. 1792 oli Robert Goodwin tuonut ison perheensä keskelle Kentuckyn länsiosan metsiä. Cerulean oli kasvanut ajan kuluessa. Uusia kauppoja oli ilmestynyt, pankki ja postikin. 1800-luvun lopussa oli paras mahdollinen Ceruleanin kannalta tapahtunut: Rautatie. Hotelli sai mainetta ympäri Kentuckyn ja ulkopuolellakin ja pieni kaupunki rikastui ihan silmissä. Hotelissa pidettiin upeita tanssiaisia ja ruoka oli maittavaa. Varsinkin pasitettu kana oli suosiossa ja jälkiruuaksi jäätelöä. Herkkua, jota ei tohtori Felix tiennyt muualta saatavan. Eilen hän oli jutellut kollegansa tohtori G.E.Hatcherin kanssa. Hatcher oli ostanut itselleen ihme laitteen, automobiilin. Upean Cadillacin, jota melkein koko kaupunki kävi ihmettelemässä. Olihan hänellä varaa, tupakkaviljelmät tuottivat rahaa oman ammattinsa lisäksi. Hänen talonsakin oli upea, tohtori Felxin hirsimökkiin verrattuna.
Yhtä asiaa hän tässä mietiskelee sadepilvien väistyessä: Tohtori Hatcher oli puhunut hänelle tulevaisuudesta, siitä, kuinka automobiilit yleistyvät ja ihmiset löytävät itselleen muita harrastuksia. Kylpylöitten aika voi jopa mennä ohi. Mitenköhän pienen Ceruleanin kaupungin käy?
Istun verannalla sateen valuessa. On vuosi 2002. Katson, kuinka amishten musta hevonen vetää kuormattuja kärryjä. Lienevät matkalla Ceruleanin ainoaan pieneen kauppaan tai sitten postiin. Hotelli on palanut maantasalle jo vuosikymmeniä sitten, kaupat suljettu tai nekin palaneet, pankki muuttanut pois. Valitettavasti tohtori Hatcherin ennustus kävi toteen, autojen tullessa pieni kylpyläkaupunkimme kutistui kyläpahaiseksi. Minulla on muistona siitä kaunis kuva seinällä. Asun talossa, jonka paikalla oli aikoinaan tohtori Felixin hirsimökki. Vaikka ylläolevaa tarinaa ei ehkä ole tapahtunut, kaikki asiatiedot ja nimet ovat oikeita, kuntamme historiakirjasta poimittuja.
Copyright Leena Johnsson 2002.
Artikkeli on aiemmin julkaistu Canadan Sanomissa.
|
