|
Lapsena maltoin tuskin odottaa ensi lumen tuloa. Pakkanen oli paukkunut jo monia viikkoja ja sitten jonakin aamuna aamuvalon sytytettyäni sain huomata, että maa oli yön aikana saanut valkoisen vaipan. Onni ja autuus oli, jos se oli nuoskalunta. Pääsin tekemään lumiukkoja ja joskus jopa rakentamaan lumilinnaa. Lumilyhty sytytettiin jo melkein heti koulusta tultua, eikä pimeys koskaan masentanut. Vaatteita oli tumpattu päälle, että jäykkänä kuin puu-ukko touhusimme pihalla, kunnes mummo huusi sisälle syömään.
Kuinka ajat ovatkaan muuttuneet. Makuni on muuttunut ruuan suhteen paremmaksi, en enää nyrpistele kalaruuille ja kaaliakin syön mielelläni. Lapsuuden kauhuruoka, maksa ja sipulit ovat tätänykyä herkkuani. Makuni sään suhteen on tehnyt kuperkeikan. Pakkanen, jo ihan parikin astetta ärsyttää. Lumi on kaunista vain jouluna, mutta muuloin saa se mennä lumeen tottuneita ilahduttamaan. Meillä Kentuckyssä on onneksi vain harvoin lunta. Silloinkin se sulaa yleensä päivän tai parin aikana. Ensilumen saimme viime joulukuun neljäntenä. Yöllä oli tullut mutamia senttejä ja päivällä sateli lisää. Etelävaltiot eivät ole tottuneet lumeen. Koko elämä pysähtyy. Koulut suljetaan ja voin hyvällä omallatunnolla soittaa työpaikalleni, että en pääse töihin. Kaikilla on tietenkin kesärenkaat autoissaan ja vain harvat uskaltautuvat liikenteeseen luistelemaan. Itse en kuulu niihin urheisiin vaan pysyn sisällä. Pari työkaveriani asuu melkein työpaikan vieressä ja heille ei ole ongelma luistella parkkipaikan läpi työhön. Teitä tietenkin suolataan ja lumen sulattua on musta autoni ilkeän harmaa suolatöhnöstä. Lintulautani, joka yleensä kutsuu kauniita pieniä lintuja, muuttuu mustarastaitten tappelupaikaksi eivätkä kissat suostu menemään niitä pois ajamaan. Koiraa saa patistella rappujen kulmalta eteemmäksi pissamaan, sekään kun ei ole tottunut lumeen.
Minulta kysellään usein, kaipaanko Suomen talvea? En sitten tippaakaan! Kandaankin tulen varmasti kesäaikaan, kun se onnenpäivä koitaa, että pääsen tutustumaan kauniiseen naapurimaahamme. Sanotaan, että kaikkeen ihminen tottuu. Helle ei kiusaa minua enää ollenkaan. Jo Lousiaanassa asuessani nautin nihkeästä kuumuudesta, eikä se tunne ole iän mukana haihtunut. Toivon lumirikasta talvea sitä haluaville ja meille täällä Kentuckyssä asuville lämpöä ja kevään ensimmäisiä krookuksia.
Copyright Leena Johnsson 2003.
Artikkeli on aiemmin julkaistu Canadan Sanomissa.
|
