YÖ

Kaikillehan meille on niitä sattunut, lähes untettomia öitä. Siis sellaisia, että haluaisi nukkua, mutta syystä tai toisesta uni jää vähiin.

Viime yö oli sellainen.

Tiesin, että tänään on vapaapäivä, joten ihan rauhassa lueskelin kirjaani elisiltana. Joskus hieman yli 11 laitoin sen yöpöydälle ja sammutin valot. Olin juuri vaipumassa uneen, kun mieheni lösähti viereeni herättäen minut. Yö oli hieman nihkeä ja kuuma, mutta jonkinmoisen heittelehtemisen ja pyörimisen jälkeen olin taas unessa, kun heräsin mieheni kolistellessa ikkunaa enemmän auki. Nyt olimme jo ohittaneet puolenyön. Taas alkoi raukaista, mutta yhä kovaäänisemmäksi nouseva kuorsaus esti uneen vaipumisen. Hieman ärtyneenä siirryin entiseen lastenhuoneeseen, josta kuopus muutti omaan eläämänsä joitakin vuosia sitten. Sänky ei ole kaikkein parasta laatua, patja notkuu laidoilta, mutta viis siitä, tarvitsin unta.

Vihdoin vaivuin syvään uneen vain herätäkseni tunteeseen, että joku hiippailee käsivarrellani. Unenpöpperössä yritin huitoa tunkeilijaa pois, kun tunsin viiltävän piston kyynärpäässäni. Tunkeilija oli ampiainen! Tottakai olin taas täysin hereillä. En halunnut sytyttää valoa, sillä itseni tuntien en sitten ainakaan vaipuisi takaisin untenmaille. En myöskään halunnut olla uuden hyökkäyksen kohteena.

Kuorsaus makuuhuoneestamme oli vaiennut, joten päätin ottaa riskin ja muutin takaisin omaan sänkyyni. Väärä veto. Parin minutin jälkeen alkoi taas kuulua sahaamisen ääntä. Ensin vain pienellä käsisahalla, mutta pian pärähti moottorisaha täysille. Potkiskelin ja tönin miestäni kunnes sääli täytti mieleni. Minullahan olisi vapaapäivä ja hänellä työt edessä.

Otin tyynyni kainaloon ja kelloon vilkaistuani (näytti varttia yli kolme) rymistelin olohuoneeseen. Lötkähdin sohvalle, ja kissa viereisessä tuolissa ärähti ärtyneesti. Olin herättänyt sen. Uni ei meinannut taaskaan tulla. Epämielyttävät asiat pyörivät mielessäni. Kun lopulta joskus neljän jälkeen nukahdin, painaijainen alkoi ahdistella. Vähän yli viiden heräsin lintujen konserttiin ja tyyny kainalossa marssin takaisin makuuhuoneeseeni.

Tiesin, että mieheni herätyskello pärähtää puoli seitsemän. Se tietysti herätti minut. Itse herään yleensä kuudelta ja liikun niin hiljaa, ettei mieheni herää siihen. Hän puolestaan tallustelee kuin norsu, juttelee kissoille ja koiralle ja laittaa television huutamaan. Jostakin ihmeen syystä nukahdin armollisesti ja jopa aloin nähdä unta vanhoista koulukavereista. Tasan kello seitsemän alkoi ulkoa kuulua epämielyttävää jyrinää. Naapuri istui hymyilevänä traktorinsa päällä ja leikkasi ruohoa!

Auriko paistoi ja kukat kukkivat. Linnut lauloivat, ja heräsin, väsyneenä, mutta silti onnellisena uuteen päivään!

Copyright Leena Johnsson 2002.
Artikkeli on aiemmin julkaistu Canadan Sanomissa.